perjantai 20. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Tavoite vuodelle oli säästää 12 000 €, tulos ennen vuokratulojen veroja 3249 €. Pian pääsee suunnittelemaan uusia tavoitteita vuodelle 2014, mukavia pyhiä kaikille!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Grand total - kartoitus

On aika tehdä pientä yhteenvetoa talouteni kokonaiskuvasta.

Selite Summa Lisätiedot
Sijoitukset ja muut helposti käteiseksi  muutettava omaisuus 2 224 € Indeksirahastoja, ETF:iä yms
S-Ryhmän osuudet 335 € Mukana neljässä Osuuskaupassa
Asunto 1 (hankittu 2004) Arvo: 200 - 210t, velkaa jäljellä 79 000 € Marginaali 0,3 + 3kk euribor
Asunto 2 (hankittu 2013) Arvo: 217 - 220t, velkaa jäljellä 214 675 € Marginaali 1,4 + 6kk euribor
Tavarat joilla merkittävää myyntiarvoa 1 500 € -
Yhteensä 133 884 € Grand total (laskettu asuntojen arvioidulla hinnalla)

Viime aikoina on voinut uutisista seurata mielenkiintoisia taloudellisia myllerryksiä, kuten talvivaaran syöksy, bitcoinin uusi nousu ja nokian puhelinten myynnistä johtunut osakekurssin piristyminen. Näissä tapahtumissa on yhteistä se että niiden tapahtumista on osannut mukamas odottaa, jopa jollain tasolla tietää etukäteen mitä tuleman pitää. Kahvipöydässä kuulee keskusteluja, joissa ihmiset ovat onnistuneet tekemään rahaa aktiivisella pörssikaupalla ja "tietämällä" mihin suuntaan jokin yritys/tapahtuma on menossa. Tämä on kuitenkin ihmismielen tuottama HARHA, ihminen on mestari etsimään yhtäläisyyksiä ja perustelemaan näillä tekemisiään oikeaksi.

Hyvä esimerkki on onnistuneen pörssikaupan jälkeen uutisten seuraaminen, silloin löytyy helposti perusteluja omalle ostokselleen uutisista (voi taputella itseään selkään, minähän sanoin). Ihmisen luonne siis jollain tapaa ajaa aktiiviseen pörssikauppaan (äkkirikastumisen tavoitteluun), vaikka jollain tasolla onkin tiedossa ettei kukaan voi tietää toistaan paremmin mihin suuntaan osakkeiden kurssit seuraavaksi liikkuvat.

Olen onnekas että varani ovat kiinni asunnoissa, koska kiusaus tehdä aktiivista pörssikauppaa on silloin pienempi. En usko että tekisin aktiivista kauppaa muutenkaan, mutta muutaman kerran asia on pyörinyt mielessäni. On varsinainen urheilusuoritus olla tekemättä mitään sijoitusten suhteen, siksi kannattaakin pyrkiä kaikin tavoin helpottamaan tätä suoritusta.

Annankin nyt aloitteleville sijoittajille vinkin, jonka olen kokenut hyödylliseksi omalla lyhyellä sijoitusurallani. Ennen sijoituspäätöksen ja strategiasi valintaa sovi itsesi kanssa kriteerit joiden mukaan sinä voit muuttaa strategiaasi. Esimerkiksi minä voin muuttaa passiivista sijoitusstrategiaa, jos saan vakavan sairauden ja elinaikani lyhenee, tai jos pystytään pitävästi todistamaan jokin muu sijoitusstrategia paremmaksi. Tämä helpottaa strategiassasi pysymisessä, oli se sitten mikä hyvänsä (jatkuva sijoitusstrategian vaihtaminen on mielestäni varmin tapa epäonnistua, koska eihän useat strategiat voi toimia samanaikaisesti yhtä hyvin).

Kirjoitukseeni on hieman vaikuttanut yöpöydälläni oleva kirja The House Advantage: Playing the Odds to Win Big In Business.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Seuranta 10/2013

Semmosta, pätäkkää sain säästöön ja osakkeet ovat olleet nousussa. Käppyrät silti loivampia kuin oli tavoitteena, mutta näillä mennään.

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 2 106,00 € (Muutos: +26,94 %, Tuotto: -0,81 %)
Osakkeet: 1 921,00 € (Muutos: +39,81 %, Tuotto: +2,57 %)
Tavoitetta jäljessä: 7 894,00 €

Pohdintoja

Ei mitään ihmeellistä sanottavaa, flunssan kourissa oltu viikon verran.
  • Lääkkeet ovat kalliita
  • Ei tule tuhlailtua kun on kotona



tiistai 8. lokakuuta 2013

Seuranta 9/2013

Kaukana ollaan edelleen tavoitteesta, Syyskuussa jouduin kynsin hampain pitämään kiinni säännöllisistä ETF sijoituksista ja se oli yksi harvoista positiivisista asioista tässä kuussa. Vuokrakämpässä tuli sähköremontista muutaman satasen lasku ja uuden asunnon sisustus on syönyt edelleen odotettua enemmän varoja (tällä hetkellä noin 3500 euroa palanut rahaa sisustukseen).

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 1 659,00 € (Muutos: -18,03 %, Tuotto: ?? %)
Osakkeet: 1 374,00 € (Muutos: +20,50 %, Tuotto: +3,68 %)
Tavoitetta jäljessä: 7 341,00 €

Pohdintoja

Kuten kuvasta pystyy päättelemään on puskuri taas hyvin lähellä nollaa. Rahaa on kulunut kotimaan matkustamiseen ja yksinkertaisesti erinäisiin hankintoihin joita olen pitänyt välttämättöminä tai vähintäänkin tärkeinä. Seuraavassa kuussa saan loput velat takaisin ja palkan yhteydessä ylityökorvaukset, katsotaan mihin tilanne sitten suuntautuu. Omasta mielestäni olen silti tilanteeseen nähden pärjännyt hyvin ja uusi asuntolainani on lyhentynyt hyvää vauhtia.

Uutena mielenkiintoisena sijoituksena tulen lisäämään salkkuuni S-ryhmän osuuskauppojen jäsenyyksiä, joilla on veroton noin 10% tuotto 1500 euroon asti. Tästä on kirjoitettu useissa muissa blogeissa, joten en käy sitä nyt sen tarkemmin lävitse.

Koko vuoden tavoite alkaa olla mahdoton, mutta taistellaan nyt loppuun asti.



perjantai 6. syyskuuta 2013

Seuranta 8/2013


Elokuussa vietin kaksi viikkoa lomaa kotimaassa ja sitten käytin aikaa uuden asunnon sisustamiseen. Vasta nyt minulle selviää kuinka paljon tähän projektiin saa palamaan rahaa, vaikka yrittää ostaa melko yksinkertaisia kalusteita. Sänkyyn 600 euroa, terassikalusteet 790 euroa, 2 plafondia 150 euroa jne. Lista on pitkä kun lähes kaikki joutuu ostamaan mitä asumisessa yleensä tarvitaan. Syyskuun aikana tulen saamaan kaikki kalusteet kasaan, jonka jälkeen rahaa jää taas enemmän säästöön.

Kaksi vuokraa olen jo saanut uudelta vuokralaiseltani, josta sitten vuokra-asunnon lyhennyksen ja koron jälkeen on jäänyt jonkun verran rahaa yli, pidän ne erillään muista rahoista omana vuokrauspuskurina (lasken ne kuitenkin mukaan näihin laskelmiin).

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 2 024,00 € (Muutos: +40,26 %, Tuotto: -0,63 %)
Osakkeet: 1 140,00 € (Muutos: +19,30 %, Tuotto: +0,09 %)
Tavoitetta jäljessä: 5 975,52 €

Pohdintoja

Kaikesta huolimatta Elokuussa tapahtui käännös ylöspäin vähän niinkuin Euroopan talous näyttää tekevän, hidasta ja toivon mukaan kiihtyvää kasvua säästöjen määrässä tiedossa. Koko vuoden tavoite näyttää edelleen haastavalta, mutta uskon sen olevan silti tehtävissä, koska normaalissa tilanteessa säästöön jäävä rahamäärä on noin 1600 euroa ja vuokrauksesta ylijäävä raha on noin 300 euroa. 1900 * 4 + 2024 = 9624. Tähän vielä lisätään sopiva tuotto ja veronpalautukset niin lähellä 12 000 euroa ollaan parhaassa tapauksessa.

Kokonaissumman negatiivinen tuotto johtuu muutamien velkojen perimisen lopettamisesta (note to self: älä lainaa rahaa kenellekkään).



torstai 22. elokuuta 2013

Nordea lyhennysjousto, ei kaikille ilmainen



Nordea on jonkun aikaa mainostanut verkkosivuillaan ilmaista lyhennysjoustoa asuntolainoihin, käytännössä tämä tarkoittaa sitä että pääset säätämään asuntolainasi lyhennyksen osuutta pienemmäksi tai isommaksi sovitun prosentuaalisen osuuden verran (koko jäljellä olevasta lainasta). Korko on pakko maksaa aina, mutta lyhennyksen osuuden voit itse käydä muuttamassa verkkopankissa kun maksu on muodostunut.

Lyhennysjouston käyttöönotto tulee tehdä konttorissa ja kävinkin viikko sitten tämän tekemässä. Pieni sanaharkka saatiin aikaiseksi kun minulle selvisi ettei lyhennysjousto olekkaan minulle maksuton, vaan lainaani on nyt pakko liittää tilinhoitomaksu 2,30 euroa/kk, jota minulla ei aiemmin ole ollut, koska laina on 8 vuotta vanha. Osalle siis ilmainen ja osalle ei, hyväksyin kuitenkin ehdot ja nyt minulla on 10% verran säätövaraa lyhennyksissäni.

Ensimmäisen asunnon lainaan minulla on jäljellä Nordeassa noin 78 000 euroa, joten saan nostettua lyhennysjouston avulla halpaa rahaa 7 800 euroa, sen ajattelin tehdä seuraavien kuukausien aikana, koska tämän lainan marginaali ja korko on ennätyksellisen alhainen (0,3% + 0,2%). Rahat sijoitan tietysti rahastoihin, joissa tuotto on keskimäärin selvästi tätä parempaa. Korkojen muuttuessa epäsuosiollisiksi, lyhennän asuntolainaa sitten toiseen suuntaan sen 10% enemmän, kätevää.

tiistai 6. elokuuta 2013

Seuranta 7/2013


Heinäkuu oli ongelmallinen kuukausi kun täytyi maksaa kahta asuntolainaa, ostaa kalusteita uuteen asuntoon ja lomailla tämän kaiken lisäksi. Kokonaisuutena tavoite jäi yhä kauemmas, mutta positiivisena voidaan pitää osakesijoittamisen jatkumista ja kurssien kääntymistä niiden osalta.

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 1 443,00 € (Muutos: -1,32 %, Tuotto: -0,00 %)
Osakkeet: 955,00 € (Muutos: +30,60 %, Tuotto: +3,66 %)
Tavoitetta jäljessä: 5557,75 €

Pohdintoja

Ensi viikolla menen Nordeaan juttelemaan lyhennysjouston käyttöönotosta, sillä saisin lisää pelivaraa talouteeni, koska se mahdollistaisi 10% verran lyhentää asuntolainaa nopeammin tai hitaammin, pystyn sopimuksen teon (ilmainen) jälkeen itse verkkopankista muuttamaan lyhennettävää summaa. Nyt olen joutunut heti kajoamaan vararahastoihini kun tulee poikkeavia kuluja.

Vuokralainen on nyt saatettu onnellisesti uuteen asuntoonsa ja pian alan nauttimaan vuokratuotoista. Teen parhaillaan laskelmia verotuksen osalta ja säilytän kaikki vuokraukseen liittyvät kuitit. Sain Nordnetilta sijoittajan vero-oppaan ilmaiseksi, jossa oli todella hyvin koostettu myös asuntosijoittamiseen liittyvät veroasiat. Uutena tietona minulle tuli muistiinpanovelvollisuus, joka liittyy kaikkeen sijoitustoimintaan. Pyrin kirjoittamaan blogipostin omasta verosuunnitelmastani lähiviikkoina, avaan siinä tarkemmalla tasolla tulevaa verotustani vuodelta 2013.

Nyt loppukiri käyntiin tämän vuoden osalta!



maanantai 8. heinäkuuta 2013

Seuranta 6/2013

Kesäkuussa ostin uuden asunnon ja pian vuokraan vanhan asuntoni, tästä johtuen seurantaraporttini alkaa näyttää häränpyllyä, mutta jatkan silti seuraamista. Käytin koko vararahastoni uuden asuntolainan nostokuluihin ja varainsiirtoveroon (yht 5330 euroa) ja sitten siihen päälle kun laskee normaalin kuukausittaisen kulutukseni (noin 1500 euroa), niin saadaan kuukausi kivasti pakkaselle ja tavoite jäämään jälkeen. Ei paljoa lomarahatkaan pelastaneet tätä kuukautta.

Tavoitteen suhteen ei aio kuitenkaan vielä luovuttaa, koska toivottavasti vuokratuotto auttaa minua kirittämisessä.

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 1 462,25 € (Muutos: -67,70 %, Tuotto: -2,01 %)
Osakkeet: 731,00 € (Muutos: +31,70 %, Tuotto: -4,07 %)
Tavoitetta jäljessä: 4537,75 €

Pohdintoja

Heinäkuussa joudun maksamaan kahden asuntolainan lyhennykset ja korot, joten seuraavassakaan raportissa ei ole esitettävänä hienoja lukuja.

Positiivisena puolena oli se että pystyin jatkamaan osakkeiden osteluita (etf:iä) ja sain nyt niitä halpaan hintaan kun markkinat ovat suunnanneet alaspäin. Lisää positiivisuutta aiheuttaa tämän viikon jälkeen alkava kesäloma.

Loppuun tietysti vielä pakollinen mainos vuokrattavasta kämpästä: http://asunnot.oikotie.fi/vuokrattavat-asunnot/7689029





perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ilmainen kuntosalikierros

Lopetin kuntosalijäsenyyden tuossa kesän kynnyksellä kun en kesällä halua käydä niin paljon sisätiloissa treenaamassa, kuitenkin välillä on kiva käydä kesälläkin. Huomasin tarjouksia ilmaisista kuntosalikokeiluista tulevan ovista ja ikkunoista, hyödynsin tämän. Asun Leppävaarassa, joten kuntosaleja löytyy kilometrin säteellä kymmenkunta, pääsin kokeilemaan ilmaiseksi näistä neljää. Yhteensä 8 treenikertaa sain ilmaiseksi.

Arviot:

Evo:
Arvosana: 9
Ilmastointi: Sopiva kesälläkin
Plussat: Juuri valmistunut, hyvät laitteet, ei ryhmäliikuntaa, käyttäjämäärien seuranta netistä, moderni
Miinukset: Pienet suihkutilat, ei saunaa, ei asiakaspalvelua paikanpäällä, lähinnä miesasiakkaita

Sats:
Arvosana: 8½
Ilmastointi: Sopiva kesälläkin
Plussat: Juuri valmistunut, hyvät laitteet, paljon nuoria naisasiakkaita
Miinukset: Porukkaa tuntui olevan vähän liikaa

Elixia:
Arvosana: 8
Ilmastointi: Ok
Plussat: Iso sali
Miinukset: Paljon ryhmäliikuntaa

Fressi:
Arvosana: 7
Ilmastointi: Kuuma
Plussat: Uima-allas, 3 päivän kokeilujakso
Miinukset: Ei ihan Leppävaaran keskustassa, liikaa porukkaa

Vastaavan rupeaman ostaminen olisi tullut maksamaan 100-150 euroa tai sitten olisin joutunut sitoutumaan kuntosalijäsenyyksiin pidemmäksi aikaa. Suosittelen sanomaan ei kuntosalijäsenyyksille, mikäli haluat säästää, kuitenkin niin pienen vaivan jälkeen saat treenata ilmaiseksi.

Loppukesästä voisi ehkä ottaa uuden tutustumiskierroksen ja ennen sitä käydä vaikkapa kaupungin salilla, jossa voi myös käydä ilmaiseksi jos käy samalla uimassa. Miellän kuitenkin talouden kuntoon laittamisen edellytyksenä että myös koko ihminen on kunnossa ja viritettynä huippuunsa, itsekuria vaatii molemmat, niin jotenkin luonnollinen yhdistelmä.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Asuntokaupat ja fiilikset

Nyt kauppakirja on allekirjoitettu ja toisen asunnon osto lyöty lopullisesti lukkoon. Asiointi Hypossa oli erityisen helppoa, itseasiassa koko homma vaati vain kaksi käyntiä paikanpäällä. Kuvan erityisen hieno neuvotteluhuone oli varattu asuntokauppojen tekoon ja tilaisuuden aikana tarjoiltiin myös kuohuvaa.

Lainan lyhennykset hoidan sitten Hypon omalta avista-tililtä (talletustili, jonne maksetaan tällä hetkellä 0,55% korkoa). Viitteiden ja tilinumeroiden kanssa jouduin hieman mietiskelemään, koska tämä Hypossa oleva tilini ei ole ihan normaali tili, vaan rahat sinne päätyvät AsuntoHypoPankin päätilin kautta, jonne teen suorituksia henkilökohtaisella viitenumerollani. Sitten suoraveloitus hoituukin avista-tililtä automaattisesti kerran kuukaudessa.

Tällä korkotasolla pystyn lyhentämään molempien asuntojen lainoja, kuten joudun Heinäkuussa tekemään kun vielä en voi vuokrata vanhaa asuntoani. Pyrin vuokraamaan asunnon lähiseudun yrityksille kalustettuna, jolloin verovähennyksiä voi tehdä paremmin. Nyt vain toivomaan rankkaa inflaatiota, asuntojen hintojen nousua ja korkotason pysymistä matalalla.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ostin toisen asunnon

Nyt se sitten tapahtui, ostin toisen asunnon. Puoli vuotta olin katsellut sopivaa kohdetta ja nyt kohdalle osui sopiva, olin ensimmäinen joka kävi asuntoa katsomassa ja tarjosin heti pyyntihinnan 217 000 euroa. Asunto on nykyisestä asunnostani 5 minuutin kävelymatkan päässä, joten seutu ja sen kasvupotentiaali on tiedossa.

Tietoa kämpästä:
  • 48 neliötä, 2 huonetta
  • terassipiha
  • pienkerrostalo
  • sauna
  • rakennettu vuonna 2000
Vanha asunto menee vuokralle 1.8.2013 alkaen (vuokralaisen etsintä käynnissä) samalla kun pääsen muuttamaan uuteen asuntoon. Vanhassa neliöitä on 42, joten hieman saa lisää tilaa käyttöön ja tietysti terassipihan, lisäksi luonto on lähempänä uudessa asunnossani.

Asuntolaina-asiassa päädyin Hypoteekkiyhdistyksen lainaan, joka oli selvästi OP:ta kilpailukykyisempi.
  • Laina-aika 30v (OP:lla 25v)
  • Marginaali 1.4 (OP:lla 1.7)
  • Nostokulut 200e pienemmät HYPO:lla
  • Jälkipantti vanhasta asunnosta riitti lähes koko lainasummalle, pienen osuuden otin hypoteekkitakauksella.
Ajoitus on kunnossa, koska elokuussa vuokramarkkinat ovat kuumimmillaan kun opiskelijat etsivät asuntoja kesän jälkeen. Varainsiirtoveron ja nostokulut maksan käteisellä, joten siihen se mun vaivalla keräämäni vararahasto sitten meneekin, eikun uutta säästämään. Noh sitä varten sitä keräsin, että tarpeen vaatiessa voin sitä käyttää.

Haasteita on siis alkusyksylle tulossa kun vuokrausbisnes on mulle aivan uutta. Olenkin jo aloittanut tutustumisen lainsäädäntöön ja hyviin käytäntöihin vuokrauksessa, luulempa että teen varsin tiukan vuokrasopimuksen, jottei yllätyksiä pääse tulemaan. Aluksi etsin vuokralaiseksi paikallisia yrityksiä ja vasta myöhemmin vuokraan yksityiselle sektorille, jos vuokralaista ei ole löytynyt. Ensimmäisten omien haparoivien laskelmien tuloksena saisin vuokratuotoksi 4-5% ilman asunnon arvonnousua, tästä on hyvä jatkaa.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Seuranta 5/2013

Tässä toinen seurantaraporttini, yleisesti kuukausi on mennyt taloudellisesti huonosti, olen käyttänyt paljon rahaa lähinnä itseeni. Positiivisena asiana oli hiusten leikkaus, jonka sain 18 eurolla Unikassa opiskelijatyöntä, voin suositella myös laadullisesti. Lisäksi käynti Amsterdamissa rokotti lompakkoa, vaikka lennot ja majoitus olikin hoidettu muuta kautta.

Onneksi kesälomat (ja kesälomarahat) lähenevät ja saan käännettyä suunnan taas positiiviseksi. Olen myös tehnyt muutamia pidemmän aikavälin investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin pikkuhiljaa.

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 4 826,55 € (Muutos: +6,38 %, Tuotto: -0,31 %)
Osakkeet: 555,00 € (Muutos: +45,30 %, Tuotto: -2,57 %)
Tavoitetta jäljessä: 173,45 €

Pohdintoja

Tavoitetta olen hieman jäljessä ja osakesalkku näyttää tällä hetkellä punaista, mutta matka on vielä alussa ja saan nyt osteltua halvemmalla. Kesän aikana 5000 euron vararahastoni täyttyy ja pääsen tekemään indeksirahasto-ostoja täydellä teholla, tuntuu hienolta!

Sain muuten Hypolta todella hyvän lainatarjouksen markkinatilanteeseen nähden, kerron siitä ehkä myöhemmin eri postissa, mutta lainamäärä nousi 232t euroon ja marginaali olisi 1,4 %. Nyt asuntojen etsintään uutta vaihdetta silmään!




keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Asuntolainojen saanti vaikeutuu entisestään

Omaa asuntoa ostavalla ei ole nyt helppoa
Vuoden alussa pyysin lainatarjouksen OP:sta, halusin tietää mikä on maksimi lainamäärä minkä voin saada ja millaisilla ehdoilla. Tätä ennen olin käynyt useissa muissa pankeissa kysymässä tarjouksia, OP:sta sai yksinkertaisesti eniten lainaa ilman vaadetta kokonaisasiakkuudesta (eli asiakkaan kaikkien finanssiasioiden hoitamisesta samassa pankissa). Nordea ei tullut kysymykseen, koska siellä minulla on nykyinen asuntolaina ja en halua päästää heitä uudelleenjärjestelemään lainojani, kun toinen laina muuttuisi "sijoitusasuntolainaksi", joilla on huomattavasti korkeammat marginaalit. Nykyisessä asuntolainassani marginaali on niinkin alhainen kuin 0,30 prosenttia (laina siis vuodelta 2004).

Tarjous Helmikuussa 2013:
  • Marginaali: 1,20 %
  • Viitekorko: 3kk euribor
  • Lainamäärä: 215 000 euroa
  • Laina-aika: 20 vuotta
  • Uuden asunnon vakuusarvo: 70 %
  • Omarahoitusosuus vaatimus: 10 000 euroa
Uuden asunnon ostoon tarvitaan siis aikaisempaa isommat vakuudet, itselläni on melkoisen hyvä tilanne, koska nykyisestä asunnostani irtoaa jälkipanttia sen verran, että saan katettua tuon puuttuvan 30 %:n vakuuden.

Viikko sitten pyysin päivitetyn lainatarjouksen, koska tarjous on vain 3kk kerrallaan voimassa. Marginaali nousi jopa 1,60 prosenttiin ja lainan nostokuluihin oli tullut korotuksia. Mikä aiheuttaa näin suuret muutokset näin lyhyessä ajassa? Tässä muutama syy.
Pankit yksinkertaisesti siirtävät lisääntyneet kustannukset asiakkaiden maksettavaksi.

Hyväkuntoisen noin 50 neliön asunnon etsiminen pääkaupunkiseudulta 225 000 euron hinnalla on haastavaa, mutta en aio luovuttaa. Olisi mahtavaa päästä vuokraamaan nykyistä asuntoani ja itse muuttaa hieman nykyistä isompaan/uudempaan asuntoon. Asunnon vuokraaminen on jatkossakin kannattavaa liiketoimintaa, koska suurella osalla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia nyt ostaa omaa asuntoa.

Tietämykseni Suomen pankkisektorista kasvaa päivittäin johtuen omasta kiinnostuksestani ja työstäni. On jotenkin hienoa päästä seuraamaan pieniä pankkimaailman mullistuksia läheltä. Tähän sopii hyvin teesi: "Tunne vihollisesi".

maanantai 6. toukokuuta 2013

Seuranta 4/2013

Tässä ensimmäinen raportti sijoitusteni kehityksestä. Ajattelin raportoida kehitystä kuukausittain aina 5 päivä, koska silloin tiedän edellisen kuukauden osalta sijoitukseni.

Seuraan yhteensä tilannetta, joka sisältää aivan kaiken, kuten rahastot, vararahastot, korkosijoitukset ja ETF:t (oranssi). Seuraan erikseen myös rahastojen kautta omistamieni osakkeiden arvoa (sininen). Lisäksi kuvaajassa on piirretty tavoitteeni, joka on 12 000 € vuodessa (harmaa).

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 4 537,08 € (Muutos: +17,39 %, Tuotto: +0,27 %)
Osakkeet: 381,96 € (Muutos: +112,20 %, Tuotto: +2,91 %)
Tavoitetta edellä: 537,08 €

Pohdintoja

Laskin jokin aika sitten saavani noin 1262 euroa säästöön rahaa kuukaudessa, mutta olen itselleni armollinen ja asetin säästötavoitteen 1000 euroon kuukaudessa. On keskimääräistä mukavampi saavuttaa tavoitteet, kuin jäädä niistä jälkeen. Lisäksi pitää varautua asuntolainojen korkojen nousuun, joka heti vaikuttaa säästöön jäävään rahamäärään.

Tuottohan on vielä vaatimatonta, koska kerään aluksi sen 5000 euron vararahaston ja vasta sitten alan sijoittamaan allokaationi mukaisesti rahastoihin, ETF kuukausisäästämisen olen jo aloittanut Nordnetin kautta.

Pitänee samalla laittaa blogin oikeassa reunassa näkyvät kuvaajat ja seuranta uusiksi.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Nordea Etutilin hyödyntäminen

Nordean asiakkaana (ja erityisesti avainasiakkaana) kannattaa hyödyntää etutiliä, voit perustaa sen itse verkkopankissa. Etutililtä pystyi aiemmin nostamaan kuluttomasti vain 12 kertaa vuodessa (jonka jälkeen oli 0,75 % kulu nostoissa), mutta nyt tämä rajoitus on poistettu ja voit tehdä tilisiirtoja tilille ja tililtä rajattomasti ilman kuluja. Tämä avaa mahdollisuuksia käyttää tiliä laskujen maksuun ja laskuihin tarkoitettujen rahojen säilytykseen.

Selvityksessä on pystyykö E-laskuja ohjaamaan tälle tilille maksettavaksi ja onnistuuko asuntolainan hoitotilin vaihdos tähän tiliin (epäilen). Alustavasti kuitenkin perustin tämän tilin ja siirsin yhden euron sinne (Nyt minulla on kuuden eri tuoteryhmän tuotetta käytössä Nordeassa, joten pystyn luopumaan maksullisesta visa-electronista ja alkaa käyttämään ilmaista Stockmann MasterCardia. Säilyn silti avainasiakkaana).

Nordea on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurin finanssipalvelukonserni

Korko määräytyy asiakkuustasosi ja Nordea Prime koron avulla, siten että Nordea Prime korosta (tällä hetkellä 1,45 %) vähennetään avainasiakkailla marginaali 1,25 %. Korko on siis tällä hetkellä vaatimaton 0,20 %, mutta lähtee toki nousemaan sitten korkotason noustessa. Vähimmäiskorko on 0,15 % ja korko lasketaan jokaiselta päivältä päiväsaldon mukaan ja maksetaan kerran vuodessa.

Rahallinen hyöty on korkeintaan muutamia euroja vuodessa, mutta mukava lisähyöty on myös se että saan vihdoin erotettua laskuihin varatut rahat erilleen käyttörahoista. Tällöin tulee helpommin pysyttyä kunkin kuukauden säästötavoitteessa.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ei pankeille, kyllä lisäsäästöille

Itse haluan ostaa pankeilta vain aivan välttämättömimmät palvelut (sekä ilmaiset tietysti), joita muualta ei saa:
  • Asuntolaina
  • Käyttötili
  • Pankkikortti
  • Verkkopankki
Tämä siksi, koska pankit pyrkivät rahastamaan ihan kaikella, he ovat huippuammattilaisia naamioimaan tuotteet sellaisiksi, että asiakas mukamas hyötyy niiden käytötönotosta.

Motivaatiokuva googlesta

Pankkini on Nordea ja olenkin ollut sen asiakkaana koko aikuisikäni. Nordea laskuttaa minua tällä hetkellä visa-electron kortista 2,00 e/kk, verkkopankista 3,50 e/kk sekä maksaa naurettavan olematonta 0,05 % korkoa käyttötililleni. Aiemmin nämä olivat ilmaisia, koska kuuluin Check-in asiakasryhmään (alle 28-vuotiaat). Saadakseni verkkopankin ilmeiseksi käyttöön ja muita etuja tulee minulla olla 5 eri tuotealueen tuotteita käytössä.

Nordea.fi:

Voit liittyä Etuohjelmaan Avainasiakkaaksi, kun sinulla tai perheelläsi on Nordeassa:

  • tili, jolle tulee säännöllinen tulo*, ja lisäksi
  • tuotteita ja palveluita vähintään viidestä tuoteryhmstä sekä
  • säästöjä ja lainoja yhteensä vähintään 30.000 euroa.
Nyt minulla on vain neljä tuotetta (asuntolaina, käyttötili, verkkopankki ja kortti). Eikun hommiin, mikä olisi se viides tuote mikä kannattaisi ottaa? Kaikki vaikuttaa maksavan jotain, paitsi luottokortit. Nordean asiakaspalvelu ehdottaa sijoitussalkun avaamista (sekin maksaa ja kulut ovat valtaisat), se ei yllättänyt. Itse päädyn ottamaan ilmaisen Stockmann luottokortin minimi luottorajalla (500e), jätän kortin todennäköisesti kotiin lojumaan, koska olen edelleen lähtökohtaisesti luottokortteja vastaan.

Avainasiakkaana saan minua kiinnostavat edut käyttööni:
  • Vuokravakuustilin avaus 0 € (Kyllä olen suunnitellut asunnon vuokraamista, jos löydän uuden itselleni)
  • Käteisvaluutan vaihto 0 €
  • Lainan maksuohjelman muutos 100 € (normaalihinta 200€)
  • Pankkitunnukset 0 € (normaalihinta 3,50€)
Pankkien suurimmat rahastuskoneet, joita pitää välttää viimeiseen asti:
  • Rahastot (Osta erikoistuneista firmoista edullisemmin)
  • Korkokatto (Vararahastosi ajaa saman asian)
  • Säästötilit (Nordnetissä ja Seligsonissa huomattavasti paremmat tuotot)
  • Lainaturva ja muut turhat vakuutukset (Vararahastosi ajaa saman asian)
Taas on saatu muutama pieni puro säästöjä aikaiseksi, jotka pikkuhiljaa muodostuvat suureksi säästövirraksi minun eduksi! Ei pankkien eduksi. Vasta pankin sisällä työskentelemällä näkee kaiken sen koneiston millä kivijalkapankit takovat tuottoja osakkeenomistajille ja johtajilleen.

Uutta asuntoa varten olen suunnitellut asuntolainaa OP:sta, siellä onkin sitten omat etuohjelmat, joihin tulee tutustuttua tarkemmin varmaan myöhemmin. Ensi kertaan.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Moderneja säästövinkkejä

Kaikki ovat lukeneet tarpeeksi perinteisiä säästövinkkejä, nyt on aika listata moderneja säästövinkkejä, jotka oikeasti toimivat. Vinkkien käyttäminen vaatii kylmäpäisyyttä, rohkeutta ja jonkin verran teknistä osaamista.

Foursquare

Tämän sosiaalisen verkkosivun avulla voit jakaa vierailusi eri paikoissa ystäviesi kesken, samalla yritykset saavat ilmaista mainosta. Aiemmin sait vain mitaleja ja pisteitä olemalla aktiivinen käyttäjä, pian voit saada rahanarvoisia etuja.

Tallentamalla luottokortin numeron Foursquareen (sitä ei veloiteta ikinä) voit saada alennusta ostoksistasi. Käytönnössä alennuksia myöntäviä paikkoja on vain Yhdysvalloissa, mutta leviäminen Eurooppaan on käynnissä. Tsekkaa itsesi sisään ja maksa luottokortillasi, niin saat automaattisesti mainitun alennuksen, alennukset tulevat näkyviin myös luottokorttilaskuun.

Lue lisää Foursquare blogista.

Suomessa voi jo nyt hyötyä alennuksista, joita myönnetään kirjautuville käyttäjille (Check-in special) tai pormestarin tittelin saavuttamisesta (Mayor special). Erilaisia tarjousmuotoja on useita, mutta idea on sama, kirjaudu usein niin saat puhelinta vilauttamalla etuja.




HSL/Pysäköinti

Oletteko huomanneet että pysäköintivirhemaksut ja julkisen liikenteen tarkastusmaksut ovat pieniä verrattuna lippujen ja pysäköinnin hintaan? Kitupiikille tässä tulee säästämismahdollisuus, joskin eettisyyden kanssa voi joutua painiskelemaan. Puolustukseksi sanottakoon että onhan tässä selkeästi työllistävä vaikutus, lisäksi en ole tyytyväinen joukkoliikenteen monopoliin, jolla on hintoja nostava vaikutus. Tässä siis minun protestiääneni.

Opiskeluaikoina matkustin paljon junalla ja huomasin tarkastajia olevan todella harvoin arkisin aikaväleillä 07:00 - 09:30 ja 15:30 - 18:00 (seutuliikenne). Rupesin huvikseni laskemaan kuinka usein tarkastajia tuli ja päädyin muistaakseni tulokseen yksi tarkastus per 50 tehtyä matkaa. Tämä tarkoittaisi että junalippu kannattaa jättää ostamatta ja maksella sitten tarkastusmaksut kun niitä kohdalle sattuu. Opiskelut lopetettuani hyöty tietysti tuplaantui kun matkalipunhinta tuplaantui.

Matkakortilla kannattaa silti pitää arvoa, koska tulee tilanteita jolloin lippu tulee ostaa (tarkastajat kyydissä):
  • Juna pysähtyy selvästi poikkeavaan kohtaan asemalla (suurin osa uusista matkustajista halutaan samasta ovesta sisään)
  • Kaksi konduktööriä myy lippuja työmatkaliikenteessä
  • Juna on muutaman minuutin myöhässä (tarkastajat ovat joutuneet painimaan)
  • Matkustat junalla joka pysähtyy harvoilla asemilla
Pysäköinnissä pätee oikeastaan samat lainalaisuudet, kunhan et pysäköi virastotalon eteen, niin kannattaa pysäköintimaksu jättää maksamatta. Vanha pysäköintilippu kannattaa jättää tuulilasiin, koska usein parkkipirkot vain ajavat autollaan ohitse ja katsovat näkevätkö pysäköintilippua tuulilasissa.

Hauska oma kokemus pysäköinnistä on parin vuoden takaan satamasta. Olin menossa päiväksi Tallinnaan ja olin maksamassa pysäköintimaksua kunnes huomasin hinnaksi tulevan reippaasti yli 40 euroa päivältä. Samalla pysäköintivirhemaksu oli 40 euroa, voitte arvata maksoinko pysäköinnistä? Iloiseksi yllätyksekseni pysäköinti oli tuolloin maksuton.

Matkustaminen bussilla

Busseissahan tarkastajia ei juuri koskaan liiku, jolloin säästöä syntyy kun matkustat kaupungin sisäisellä lipulla toiselle HSL alueelle. Riskinä tässä on matkan keskeytyminen kaupungin rajalle, jos kuski on ollut erityisen tarkkaavainen. Suosittelen tätä tapaa kun bussi on vähintään puolillaan.

Bussilla pääsee tietysti matkustamaan myös täysin ilmaiseksi, jos jaksaa nähdä vaivaa matkojen suunnittelussa.
  • Ilmaiskuljetukset jäähalleille ennen pelejä ja takaisin pelien jälkeen. Esimerkiksi Blues kyyti kuljettaa kolmen bussin voimin ihmisiä Barona Areenalle tuntia ennen peliä ja heti pelin päätyttyä takaisin. Hyppää vain kyytiin, kuski ei voi mistään tietää oletko menossa peliin. Uskottavuutta lisää jos satut omistamaan kyseisen jääkiekkojoukkueen kaulahuivin.
  • Ikea kyyti on yhtä kätevä vaihtoehto matkustaa ilmaiseksi, myös tässä tapauksessa suosittelen rekvisiitan mukaan ottamista.

Tuotteiden hintavertailu verkossa

Verkosta on helppo katsoa tarvitsemasi tuotteen edullisin hinta. Aina ei ole kuitenkaan fiksua tilata tuotetta verkosta tai lähteä asioimaan mahdollisesti hyvin kaukanakin olevaan kauppaan, tästä kaikesta tulee sinulle ylimääräisiä kuluja.


Hyvänä esimerkkinä voi pitää matkapuhelimen ostoreissuani Mustaan Pörssiin vuosi sitten. Kävelin kauppaan sisälle ja myyjä tietysti tarrasi heti kiinni kun olin tutkimassa haluamaani puhelinta. Kerroin hinnan millä olisin valmis tekemään kaupat ja näytin puhelimeni näytöltä hintaa vertailusivulta. Samalla kerroin hakevani puhelimen muualta jos kauppoja ei synny tähän hintaan, tällä kertaa kaupat syntyivät.

Uusin hintavertailusivusto on muuten Muropaketissa.

Neteller

Käytössäsi on varmaankin jo plussa -ja bonuskortti, mutta oletko kuullut Neteller prepaid kortista? Se on oikein käytettynä täysin ilmainen kortti, lisäksi maksaessasi ostoksia saat bonuspisteitä, jotka voit käyttää Netellerin bonus kaupassa. Lisäksi voit saada joitakin etuja verkkoasiointiin. Tätä kannattaa siis käyttää silloin kun asioit kaupassa, jossa ei ole bonus eikä plussa mahdollisuutta. Haluatteko että teen tästä oman blogikirjoituksen?






maanantai 15. huhtikuuta 2013

Julkaisematon sosiaalisen lainaamisen alusta, onko tästä mihinkään?

Minulla on yleensä vähintään yksi ohjelmointiprojekti työn alla kotona, ylläpidän sillä ammattitaitoani sovelluskehittäjänä ja samalla hiljaa unelmoin sen olevan viimein se millä lyön rahoiksi. Kymmenisen vuotta on kulunut ja olen kuopannut puolisen tusinaa viimeistelyä vaille valmista sovellusta. Jokaisella kerralla olen onnistunut parantamaan edelliseen verrattuna. Joka kerta olen oppinut jotain uutta ja saanut mukavasti mielekästä haastetta aivoilleni. Muutaman kerran olen saanut myytyä projektini muutamalla tuhannella eurolla. Ei siis hassumpaa kun oma panos on lähinnä kulutettu aika.

Nyt olen tullut taas pisteeseen missä nykyinen ideani on joko hylättävä tai sitten tehtävä jotain konkreettisia tekoja asian eteen. Olen käynyt esittelemässä ideaani muutamissa yrityksissä ja palaute on ollut vaihtelevaa. Viimeisin oma johtopäätökseni on, että tämä on hyvä idea, mutta se ei tavoittaisi tarpeeksi suurta asiakaskuntaa. Kertokaa mitä mieltä te olette?

Paaluttaja, pikavippifirmojen korvaaja?

Kaikkihan tietävät että suurin osa pikavippifirmoja tulee lopettamaan ensi kesän aikana kun valtio lisää säännöksiä pienlainojen ehtoihin. Mistä sen jälkeen saa pienlainaa? Kaikilla ei ole edellytyksiä hakea lainaa pankista tai saada luottokorttia (opiskelijat, työttömät). Lisäksi osa olisi kiinnostunut saamaan pienlainoja paremmilla ehdoilla. Ratkaisuna ongelmaan on sosiaalinen laina, voit saada lainan tuntemaltasi henkilöltä paremmilla ehdoilla, siten että molemmat voivat hyötyä. Turvallista ja luotettavaa työkalua tähän prosessiin ei vaan ole olemassa. Nyt olen rakentanut sellaisen.

Huomatkaa ero vertaislainaukseen, jossa lainataan vähän samaan tyyliin, mutta tuntemattomilta ihmisiltä. Vertaislainauksessa et voi tietää kohteen luottokelpoisuutta tarkasti ja siksi korot nousevat melkoisiksi. Minun ideassani luottokelpoisuuden pystyy määrittelemään tarkemmin, koska tunnet lainaajan henkilökohtaisesti.

Turvallisuutta lisätään virallisella lainasopimuksella, joka tallentuu verkkoon automaattisesti. Tarvittaessa laina on siis perintäkelpoinen, ei enää suullisia sopimuksia kavereiden kesken vaan mustaa valkoisella, et voi koskaan olla liian varuillasi kun kyse on rahoistasi.

Palvelukokonaisuuteen on helppo kehittää lisäpalveluita:
  • Maksusuunnitelmat
  • Maksumuistutukset
  • Automaattinen perintä
  • Lainan pyytäminen sähköpostitse automatisoidulla pohjalla
  • Lainaverkosto tuttavaporukan kesken
  • yms
Ansaintalogiikka ja haasteet

Ansaintalogiikka perustuisi hyvin pieneen komissioon lainatusta summasta. Lisäksi suosion kasvaessa tuotteen arvo itsessään kasvaisi.

Ongelmana on rahan kulku, sen pitäisi kulkea omistamani tilin kautta, jotta voisin varmistua lainatapahtumasta. Tämä lisää työmääriä, koska jokaiseen pankkiin pitäisi perustaa tili ja totettaa rajapinnat rahansiirroille (reaaliaikaisuus). Asiakkaiden tunnistaminen on haaste, se olisi tehtävä joko pankkitunnistuksella tai sitten mobiilitunnisteella (harvalla käytössä). Lisäksi tulisi selvittää noudattaako tämmöinen toiminta lakia kaikilta osin.

Ruutukaappauksia





Nörteille lisätietoja

Teknologiavalinnat ovat hyvin moderneja: JQM, Apache Wicket, Spring ja JPA/Hibernate.

Sovellus on ollut pyörimässä Amazonin ec2 pilvessä käyttäen MySQL tietokantaa ja hyvin toimi. Ylläpitokustannukset olisivat luokkaa 20-30 euroa kuukaudessa.

Lopuksi

Aikaisemmissa projekteissa olen oppinut että alkuun pitää päästä mahdollisimman yksinkertaisella kokoonpanolla, joten ei pidä mennä asioiden edelle. Seuraavaksi olisin kiinnostunut saamaan mielipiteitä ideastani? Myös kaikki yhteistyöehdotukset ja kysymykset ovat tervetulleita: koodarinsijoitukset@gmail.com tai sitten kommenttien muodossa.



perjantai 12. huhtikuuta 2013

Päivitetty sijoitussuunnitelmani

Tässä tulee päivitys alkuperäiseen sijoitussuunnitelmaani, jonka tein vuonna 2010. Muutama vuosi on mennyt nikotellen säästämisen suhteen, mutta samalla säästämisen edellytykset ovat parentuneet, joten peli ei ole menetetty tavoitteeni suhteen. Tavoitteeni oli siis olla vapaaherra 20 vuoden kuluttua, nyt aikaa on 17 vuotta jäljellä. Vanhoja tekstejä lukiessa sitä nousee karvat pystyyn, mutta onhan se mukava huomata että kehitystä on tapahtunut monessa suhteessa?

Muutoksia perusteluineen
  • Työpaikan vaihto: Valmistumiseni jälkeen 2008 olin mennyt isoon IT-taloon töihin ja kaikki tuntui hienolta, hyvä palkka ja mielenkiintoiset työtehtävät. Ajan kuluessa huomasin kuitenkin palkkakehityksen olleen varsin vaatimatonta ja päädyin vaihtamaan työpaikkaa, palkkaan tuli merkittävä korotus ja työpaikka sattui olemaan vielä kävelyetäisyyden päässä. Lisäksi rahoitusalan työehtosopimus houkutteli hyvillä eduillaan.
  • Autosta luopuminen: Aika itsestäänselvä seuraus työpaikan vaihdosta. Kävellen töihin ja julkisilla harrastuksiin, säästöä kuukaudessa noin 600 euroa.
  • Laserleikkaus: Sain silmälasit lukiossa, mutta en oikeastaan koskaan oppinut käyttämään niitä, tästä seurasi suuret piilolinssikulut. Innostuin ideasta leikkauttaa silmäni laserilla, kun Terveystalo tarjosi vielä 2 vuoden korotonta osamaksua. Tein nopeast laskelmat ja päädyin positiiviseen lopputulokseen 5-7 vuoden aikajänteellä (silloin leikkaus olisi maksanut itsensä takaisin, lisäksi saisin leikkauksen muut arkea helpottavat hyödyt).
  • Laihdutus: Myöskin jokseenkin itsestäänselvyys. Kevyempänä tulee syötyä vähemmän, joten ruokakulut ovat laskeneet painonpudotuksen suhteessa 25%.
Kuluarvio kuukaudessa


Ero alkuperäiseen menobudjettiin vuodelta 2010 on noin 300 euroa, taulukot eivät ole vertailukelpoisia, koska aiemmin auton leasing-maksut sisältyivät palkkaani ja nykyisessä työpaikassa minulla on työsuhdepuhelin. Menoja on kuitenkin leikkautunut ja korot ovat olleet suosuisat.

Tulot ja sijoituskohteet

Kun olen saanut kerättyä 5000 euron vararahaston, tulen sijoittamaan seuraavasti kuukausittain.

Käytän Seligsonin ja Nordnetin palveluita sijoituksissani. Taulukosta näkee että minulla tulisi olemaan varoistani 76% osakkeissa, joka on ikäiseni henkilön riskinsietokyvyn yläpäässä. Tunnen itseni kuitenkin hyvin ja uskon selviäväni pahoistakin laskuvuosista menettämättä yöunia (ja myymättä sijoituksiani). Vararahastoja minulla olisi 5000 euron lisäksi vielä kaksi lisää, toinen lomarahasto ja toinen puskurirahasto ennalta-arvattaviin menoihin.

Salkun painotuksen tarkistan 6kk välein ja muutan ostojeni suhdetta tarvittaessa, siten että allokaatio pysyy linjassa tavoitteen kanssa. Iän karttuessa tulen sitten pienentämään osakepainoa, mutta sitä ei tarvitse vielä miettiä.

Miten aion pysyä suunnitelmassani

Tässä ehkä minulle haastavin osuus, miten sitten pysyn tässä hienossa suunnitelmassani? Miten estän lipsumisen? Ratkaisuksi kaksi tärkeää asiaa: Automaatio ja isot vararahastot. Mitä harvemmin minun tarvitsee nähdä sijoituksiani sitä parempi, mitä harvemmin minun täytyy kirjautua verkkopankkiin sitä parempi.

Automatisoin kaikki sijoitukseni siten, että heti palkan tipahdettua tilille ne menevät automaattisesti viitesiirtoina (Kiitos Nordnetin myös ETF:ien kanssa onnistuu nykyisin kuukausisäästämisen automatisointi). Muutama päivä ennen palkanmaksua teen kuukauden budjetin, joka toteutuu aika samalla kaavalla ellei mitään normaalista poikkeavaa ole tiedossa. Mikäli normaalista poikkeavia menoja on tiedossa, muuttuu säästösumma ja samassa suhteessa sijoitetut summat (ja ikävä kyllä myös lomakassaan menevän rahan määrä). Ylimääräisenä pelivarana pidän sitten epäsäännölliset tulot, kuten bonukset, lomarahat ja mahdolliset veronpalautukset. Nämä tulot kohdistan sitten aina tarpeen mukaan eri tarkoituksiin.

Sekalaisia säästämisen apuvälineitäni listattuna
  • Elisa Lompakko (saa nähdä tuleeko käyttöön)
  • Lumia-puhelin, jolla pääsen näkemään kuukauden budjettini missä vaan (skydrive/excel)
  • Neteller-tili, jossa prepaid mastercard (ketevä ulkomailla, kun en omista luottokorttia)
  • Visa-electron plussa ominaisuudella (tuleepa aina plussat muistettua)
  • Tämä blogi (pitää motivoituneena ja tavoitteeni selvänä)
  • Smartum-kortti (työnantaja tukee 120 eurolla / vuosi työntekijöiden liikunta/kulttuuritoimintaa)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Paluu ruotuun säästämisessä

Sulkapallokisat on nyt pelattu ja menestys oli mitä oli, mutta terveelliset elämäntavat ja hyvä fyysinen kunto on tullut jäädäkseen. Nyt on hyvä alkaa keskittämään voimavaroja säästämiseen ja sijoittamiseen. Uusi alku tulee olemaan vaikea, mutta uskon sitten helpottavan kun hyvät toimintatavat muuttuvat rutiineiksi, vähän niinkuin terveellinen ruokavalio.

Agressiivinen varaslähtö tapahtui noin kuukausi sitten kun sain elämäni ensimmäisen tulospalkkion, kokonaiset 35% kuukausipalkasta. Laitoin tämän suoraan Seligsonin rahamarkkinarahastoon, jonne olen päättänyt kerätä kunnon vararahaston (vähintään 5000 euroa).

Lisäksi myin kaikki spekulatiiviset bitcoin sijoitukset. Lukiessani toisessa postissa mainitsemaani sijoituskirjaa huomasin yhä uudelleen ja uudelleen tulevani johtopäätökseen: pelaan liian suurilla panoksilla tässä vaiheessa. Bitcoinien arvo saattaa vielä nousta, mutta jossain vaiheessa korkealta tullaan alas ja lujaa, en halua olla sillon mukana. Minua ei edes tule häiritsemään mikäli niiden arvo vielä kymmenkertaistuisi. Vähän kuin toivoisi kasinolla ettei tulisi suurta voittoa, koska se saa helposti koukkuun tähän ylenpalttiseen tunteeseen ja alat helposti kuvittelemaan että voisit voittaa uudestaan ja uudestaan.

Sopivasti näin alkukeväästä kuntosalijäsenyyteni loppui ja päätin olla uusimatta sitä. Tästä tulee myös mukavasti lisää säästöä ja kesällä on muutenkin mukavampi käydä ulkona lenkillä kuin hikoilla sisätiloissa. Olen tehnyt muitakin muutoksia, jotka ovat muuttaneet kuukausittaisia menojani huomattavasti (luopunut autosta, käynyt silmien laserleikkauksessa, vaihtanut työpaikkaa lähemmäksi). Näistä ja paljon muustakin kerron tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani, joka kertoo päivitetyn sijoitussuunnitelmani ja miten aion siinä pysyä.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kirja-arvostelu: Sattumankauppaa Wall Streetillä

Hain kirjastossa tämän ilmeisen perinteikkään sijoitusoppaan, joka suositteli indeksisijoittamista jo ennen kuin indeksirahastoja oli olemassa. Luettuani pari vuotta sitten Erolan Paras Sijoitus kirjan ei tämä antanut enää juurikaan lisätietoa. Mukava muistin virkistys oli silti paikallaan, koska olen päättäny palata ruotuun säästämisen ja sijoittamiseni suhteen.

Kirjan alkuosa käy läpi miksi perinteinen aktiivinen kaupankäynti ei toimi ja millaisia pörssikuplia on aikojen saatossa ollut. Ehkä vähän pitkästyttävää luettavaa sellaiselle henkilölle joka on jo hyväksynyt ajatuksen markkinoiden tehokkuudesta ja siitä että kukaan ei voi tietää toisia paremmin minkä osakkeen arvo tulee nousemaan ja minkä laskemaan.

Kirjan loppupuolella on mielenkiintoinen osuus minulle eli allokaatio, riskinsietokyky, verotehokkuus ja muita käytännön vinkkejä sijoittamiseen. Hieman häiritsi että kaikki on kirjoitettu amerikkalaisen näkökulmasta ja osa heidän eläkejärjestelmää koskevat jutut menivät ohitse mun ymmärryksen. Hyppäilin muutamien kappaleiden ylitse suosiolla ja luin vain ne mitkä tunsin olevani itselle hyödyllisiä.

Uuttakin minulle löytyi, nimittäin kiinteistöihin sijoittaminen rahastojen kautta kuulosti fiksulta. Täytyy selvittää onko siihen olemassa mitään järkeviä indeksirahastoja tai kenties ETF:iä minun saatavillani. Olenhan toki asuntovelallinen, mutta enemmän hajautetut kiinteistösijoitukset voisivat lisätä hajautustani entisestään. Kirjassa oli myös muutamia näppäriä esimerkkejä pörssikaupan arpapelistä, jotka vain vahvistivat näkemystäni oman sijoitussuunnitelman toimivuudesta.

Suosittelen opusta sellaiselle henkilölle joka haluaa tutustua passiiviseen sijoittamiseen ja vielä harkitsee kumpaan koulukuntaan kuuluu markkinoiden tehokkuuden suhteen. Arvosanaksi annan 8/10.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kokeilua: Elisa Lompakko

Päätin kokeilla Elisa Lompakkoa kun Lumia 900 puhelimeeni tuli saataville Lompakko-sovellus. Ehtona kokeiluuni oli ilmaisuus, tarkistin että kaikki on ilmaista ja siltähän se vaikuttikin, alkuun pääsee kyllä ilmaiseksi. Vasta kun haluaa kokeilla varsinaista lähimaksamista tarvitaan maksutarra, joka maksaa tällä hetkellä 5 euroa (toimituskulut). Seuraan tilannetta, koska on ollut huhua että tarroja voisi jossain vaiheessa saada myös ElisaShopitista (ehkä se on silloin ilmainen?). Hinnastossa on ilmoitettu Lompakon kuukausi maksu 50 senttiä/kk, jota ei toistaiseksi peritä.

Pyrin kokeilujeni ohessa selvittämään olisiko Elisa Lompakosta säästäjän apuvälineeksi. Olisiko näin helpompi hallita rahan kulutusta ostosreissuilla?


Elisa Lompakko -palvelun avulla siirrät useita perinteisen lompakon ominaisuuksia omaan puhelimeesi. Elisa Lompakon yhteistyökumppanina toimii MasterCard ja palvelu on tarkoitettu kaikkien kotimaisten operaattoreiden asiakkaille.



Mikäli haluaa siirtää Elisa Lompakkoon rahaa ilman kuluja täytyy olla vahvasti tunnistautunut, tämä tapahtuu Mobiilitunnisteen avulla.

Mobiilivarmenne on matkapuhelimen sim-korttiin liitetty tietopaketti sim-kortin omistajan henkilötiedoista. Se on sähköinen henkilöllisyystodistus, jolla sim-kortin haltija voi todistaa erilaisissa sähköisissä palveluissa tai sähköisissä allekirjoitustilanteissa olevansa se, joka väittääkin olevansa

Minulla ei tietenkään ollut vielä Mobiilitunnistetta käytössä ja harmikseni huomasin että sen saamiseksi minun tulee käydä ElisaShopitissa, koska nettisivuilla ei ollut tuettuna Nordean pankkitunnistusta (muut pankit siellä kyllä olivat). Tarvitsin myös uuden sim-kortin, koska olin heittänyt alkuperäisen kantaosan pois, jossa mobiilitunnisteen tunnusluku oli. Homma hoituis liikkeessä noin vartissa ja palvelu aktivoitui puolessa tunnissa.

Seuraavaksi tunnistauduin Lompakkoon varmenteen avulla ja sain tietooni tilinumeron ja viitteen, jolla pystyn siirtämään maksutta rahaa Lompakkoon. Suoritus tuli näkyviin kahden päivän viiveellä ja sain tästä vahvistus tekstiviestin. Kaikista Lompakon tapahtumista tulee tekstiviesti-ilmoitus, tämä lisää turvallisuutta varsin mukavasti.

Seuraavaksi ajattelin:
  • Kokeilla rahaviestin lähetystä toiselle Elisa Lompakko käyttäjälle (reaaliaikainen, ilmainen, 2-50 euron summat)
  • Pitää silmät auki ja etsiä missä lähimaksamista voisi käyttää.
  • Tarvittaessa generoida nettimaksukortteja verkko-ostoksia varten (25 senttiä/kortti/muutos, voit itse määrittää kortin voimassaolon)
Palaan asiaan kun minulla on lisää käyttökokemuksia.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pari vuotta myöhemmin...

Aika vierinyt ja elämässäni on tapahtunut, painoa on tullut alas 30 kiloa, kunto on kohentunut ja kahden viikon kuluttua elämäremontti projektini h-hetki (siitä myöhemmin lisää). Sijoituksista on palanut kahden vuoden aikana noin puolet ja uusia ei ole tullut. Panostus on ollut suuri, mutta kyllä on kannattanut.

Nyt vihdoin koen että lähtökohdat ovat kunnossa, jotta pystyn jatkamaan sijoitustavoitteitani kohti. Eihän ole mitään järkeä säästää rahaa eläkepäiviä varten, jos ei itse ole tarpeeksi terve silloin niistä nauttimaan?

Seuraavaksi aloitan kahden viikon mittaisen blogin, jossa kerron kuinka valmistautuminen h-hetkeeni sujuu (draamaa ja jännitystä luvassa, ehkä myös pieniä sijoitusmahdollisuuksia) ja sitten pyrin jatkamaan tätä blogia sijoittamisesta.

Linkki toiseen blogiin: http://2viikkoa.blogspot.fi/