perjantai 6. syyskuuta 2013

Seuranta 8/2013


Elokuussa vietin kaksi viikkoa lomaa kotimaassa ja sitten käytin aikaa uuden asunnon sisustamiseen. Vasta nyt minulle selviää kuinka paljon tähän projektiin saa palamaan rahaa, vaikka yrittää ostaa melko yksinkertaisia kalusteita. Sänkyyn 600 euroa, terassikalusteet 790 euroa, 2 plafondia 150 euroa jne. Lista on pitkä kun lähes kaikki joutuu ostamaan mitä asumisessa yleensä tarvitaan. Syyskuun aikana tulen saamaan kaikki kalusteet kasaan, jonka jälkeen rahaa jää taas enemmän säästöön.

Kaksi vuokraa olen jo saanut uudelta vuokralaiseltani, josta sitten vuokra-asunnon lyhennyksen ja koron jälkeen on jäänyt jonkun verran rahaa yli, pidän ne erillään muista rahoista omana vuokrauspuskurina (lasken ne kuitenkin mukaan näihin laskelmiin).

Vuoden 2013 seuranta


Tällä hetkellä arvot ovat (muutokset kuukaudessa):

Yhteensä: 2 024,00 € (Muutos: +40,26 %, Tuotto: -0,63 %)
Osakkeet: 1 140,00 € (Muutos: +19,30 %, Tuotto: +0,09 %)
Tavoitetta jäljessä: 5 975,52 €

Pohdintoja

Kaikesta huolimatta Elokuussa tapahtui käännös ylöspäin vähän niinkuin Euroopan talous näyttää tekevän, hidasta ja toivon mukaan kiihtyvää kasvua säästöjen määrässä tiedossa. Koko vuoden tavoite näyttää edelleen haastavalta, mutta uskon sen olevan silti tehtävissä, koska normaalissa tilanteessa säästöön jäävä rahamäärä on noin 1600 euroa ja vuokrauksesta ylijäävä raha on noin 300 euroa. 1900 * 4 + 2024 = 9624. Tähän vielä lisätään sopiva tuotto ja veronpalautukset niin lähellä 12 000 euroa ollaan parhaassa tapauksessa.

Kokonaissumman negatiivinen tuotto johtuu muutamien velkojen perimisen lopettamisesta (note to self: älä lainaa rahaa kenellekkään).