Hain kirjastossa tämän ilmeisen perinteikkään sijoitusoppaan, joka suositteli indeksisijoittamista jo ennen kuin indeksirahastoja oli olemassa. Luettuani pari vuotta sitten Erolan Paras Sijoitus kirjan ei tämä antanut enää juurikaan lisätietoa. Mukava muistin virkistys oli silti paikallaan, koska olen päättäny palata ruotuun säästämisen ja sijoittamiseni suhteen.
Kirjan alkuosa käy läpi miksi perinteinen aktiivinen kaupankäynti ei toimi ja millaisia pörssikuplia on aikojen saatossa ollut. Ehkä vähän pitkästyttävää luettavaa sellaiselle henkilölle joka on jo hyväksynyt ajatuksen markkinoiden tehokkuudesta ja siitä että kukaan ei voi tietää toisia paremmin minkä osakkeen arvo tulee nousemaan ja minkä laskemaan.
Kirjan loppupuolella on mielenkiintoinen osuus minulle eli allokaatio, riskinsietokyky, verotehokkuus ja muita käytännön vinkkejä sijoittamiseen. Hieman häiritsi että kaikki on kirjoitettu amerikkalaisen näkökulmasta ja osa heidän eläkejärjestelmää koskevat jutut menivät ohitse mun ymmärryksen. Hyppäilin muutamien kappaleiden ylitse suosiolla ja luin vain ne mitkä tunsin olevani itselle hyödyllisiä.
Uuttakin minulle löytyi, nimittäin kiinteistöihin sijoittaminen rahastojen kautta kuulosti fiksulta. Täytyy selvittää onko siihen olemassa mitään järkeviä indeksirahastoja tai kenties ETF:iä minun saatavillani. Olenhan toki asuntovelallinen, mutta enemmän hajautetut kiinteistösijoitukset voisivat lisätä hajautustani entisestään. Kirjassa oli myös muutamia näppäriä esimerkkejä pörssikaupan arpapelistä, jotka vain vahvistivat näkemystäni oman sijoitussuunnitelman toimivuudesta.
Suosittelen opusta sellaiselle henkilölle joka haluaa tutustua passiiviseen sijoittamiseen ja vielä harkitsee kumpaan koulukuntaan kuuluu markkinoiden tehokkuuden suhteen. Arvosanaksi annan 8/10.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiinteistösijoittamiseen olen itse käyttänyt Vanguardin VNQ ja VNQI ETF:iä. Ensimmäienn sijoittaa siis ainoastaan jenkkeihin ja jälkimmäinen on ex-U.S. Real Estate ETF.
VastaaPoistaVanguardilta saa minusta kustannustehokkaan ja hajautetun paketin, kun käyttää VT:tä osakkeisiin, VNQ ja/tai VNQI kiinteistöihin ja BND korkoihin.
Itselläni on vielä lisänä muutamia muita ETF:iä, mutta noilla kolmella saa jo todella mukavasti hajautetun salkun.
https://personal.vanguard.com/us/funds/snapshot?FundId=0986&FundIntExt=INT
https://personal.vanguard.com/us/funds/snapshot?FundId=3358&FundIntExt=INT
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista