maanantai 15. huhtikuuta 2013

Julkaisematon sosiaalisen lainaamisen alusta, onko tästä mihinkään?

Minulla on yleensä vähintään yksi ohjelmointiprojekti työn alla kotona, ylläpidän sillä ammattitaitoani sovelluskehittäjänä ja samalla hiljaa unelmoin sen olevan viimein se millä lyön rahoiksi. Kymmenisen vuotta on kulunut ja olen kuopannut puolisen tusinaa viimeistelyä vaille valmista sovellusta. Jokaisella kerralla olen onnistunut parantamaan edelliseen verrattuna. Joka kerta olen oppinut jotain uutta ja saanut mukavasti mielekästä haastetta aivoilleni. Muutaman kerran olen saanut myytyä projektini muutamalla tuhannella eurolla. Ei siis hassumpaa kun oma panos on lähinnä kulutettu aika.

Nyt olen tullut taas pisteeseen missä nykyinen ideani on joko hylättävä tai sitten tehtävä jotain konkreettisia tekoja asian eteen. Olen käynyt esittelemässä ideaani muutamissa yrityksissä ja palaute on ollut vaihtelevaa. Viimeisin oma johtopäätökseni on, että tämä on hyvä idea, mutta se ei tavoittaisi tarpeeksi suurta asiakaskuntaa. Kertokaa mitä mieltä te olette?

Paaluttaja, pikavippifirmojen korvaaja?

Kaikkihan tietävät että suurin osa pikavippifirmoja tulee lopettamaan ensi kesän aikana kun valtio lisää säännöksiä pienlainojen ehtoihin. Mistä sen jälkeen saa pienlainaa? Kaikilla ei ole edellytyksiä hakea lainaa pankista tai saada luottokorttia (opiskelijat, työttömät). Lisäksi osa olisi kiinnostunut saamaan pienlainoja paremmilla ehdoilla. Ratkaisuna ongelmaan on sosiaalinen laina, voit saada lainan tuntemaltasi henkilöltä paremmilla ehdoilla, siten että molemmat voivat hyötyä. Turvallista ja luotettavaa työkalua tähän prosessiin ei vaan ole olemassa. Nyt olen rakentanut sellaisen.

Huomatkaa ero vertaislainaukseen, jossa lainataan vähän samaan tyyliin, mutta tuntemattomilta ihmisiltä. Vertaislainauksessa et voi tietää kohteen luottokelpoisuutta tarkasti ja siksi korot nousevat melkoisiksi. Minun ideassani luottokelpoisuuden pystyy määrittelemään tarkemmin, koska tunnet lainaajan henkilökohtaisesti.

Turvallisuutta lisätään virallisella lainasopimuksella, joka tallentuu verkkoon automaattisesti. Tarvittaessa laina on siis perintäkelpoinen, ei enää suullisia sopimuksia kavereiden kesken vaan mustaa valkoisella, et voi koskaan olla liian varuillasi kun kyse on rahoistasi.

Palvelukokonaisuuteen on helppo kehittää lisäpalveluita:
  • Maksusuunnitelmat
  • Maksumuistutukset
  • Automaattinen perintä
  • Lainan pyytäminen sähköpostitse automatisoidulla pohjalla
  • Lainaverkosto tuttavaporukan kesken
  • yms
Ansaintalogiikka ja haasteet

Ansaintalogiikka perustuisi hyvin pieneen komissioon lainatusta summasta. Lisäksi suosion kasvaessa tuotteen arvo itsessään kasvaisi.

Ongelmana on rahan kulku, sen pitäisi kulkea omistamani tilin kautta, jotta voisin varmistua lainatapahtumasta. Tämä lisää työmääriä, koska jokaiseen pankkiin pitäisi perustaa tili ja totettaa rajapinnat rahansiirroille (reaaliaikaisuus). Asiakkaiden tunnistaminen on haaste, se olisi tehtävä joko pankkitunnistuksella tai sitten mobiilitunnisteella (harvalla käytössä). Lisäksi tulisi selvittää noudattaako tämmöinen toiminta lakia kaikilta osin.

Ruutukaappauksia





Nörteille lisätietoja

Teknologiavalinnat ovat hyvin moderneja: JQM, Apache Wicket, Spring ja JPA/Hibernate.

Sovellus on ollut pyörimässä Amazonin ec2 pilvessä käyttäen MySQL tietokantaa ja hyvin toimi. Ylläpitokustannukset olisivat luokkaa 20-30 euroa kuukaudessa.

Lopuksi

Aikaisemmissa projekteissa olen oppinut että alkuun pitää päästä mahdollisimman yksinkertaisella kokoonpanolla, joten ei pidä mennä asioiden edelle. Seuraavaksi olisin kiinnostunut saamaan mielipiteitä ideastani? Myös kaikki yhteistyöehdotukset ja kysymykset ovat tervetulleita: koodarinsijoitukset@gmail.com tai sitten kommenttien muodossa.



5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen idea.

    Ilmiselvää on, että ohjelmaa käyttämään tarvitaan hyvin suuria erillisiä kavereiden verkostoja.

    Luontevin lähestymisalusta olisi ehkä Facebook tai Irc-galleria?

    VastaaPoista
  2. www.lainaaja.fi & www.fixura.fi ainakin toimivat minusta hyvin samalla periaatteella, mitä tuossa on mielestäni kuvattu.

    Ovatko tuttuja palveluja?

    VastaaPoista
  3. Ovat hyvinkin tuttuja, mutta erona on se että lainaosapuolet tuntevat tässä toisensa henkilökohtaisesti. Tällä tavoin lainojen korot voivat olla huomattavasti alhaisempia, jolloin palvelusta tulee kiinnostavampi.

    Lisäksi tämä on enemmän kokonaisvaltaisempi lainojen hallintajärjestelmä kuin vertaislainauspalvelut, jotka keskittyvät vain lainan myöntämiseen.

    VastaaPoista
  4. Jos lainaaja ja lainanantaja tuntevat toisensa, miksi he siirtyisivät verkkoon eivätkä tekisi velkapaperia kahvipöydässä? :-)

    Käyttäjien tunnistamisessa voisi ehkä hyödyntää jotain hybridiä, joka mahdollistaa tunnistautumisen esim. pankkitunnuksilla, Googlen tilillä (OAuth 2.0) ja muilla tavoilla.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kysymys Petri, vastaus ei ole ilmiselvä, mutta tässä jotain syitä:
    - Nykyisin ei tiedetä mitä velkapaperiin tulee kirjoittaa
    - Liian suuri vaiva
    - Lainaa ei aina kehdata kysyä kasvotusten
    - Lainan hallinnointi vaikeampaa (korko, maksusuunnitelma, muistutukset)
    - Verkossa lainaa voi kysyä useammalta samanaikaisesti (automatisoitu viesti, jossa kaikki oleellinen tieto lainasta)
    - Uskoisin myös että laina maksetaan takaisin paremmin kun välissä on ns. neutraali luotettava taho.

    -Tumppi

    VastaaPoista