Sulkapallokisat on nyt pelattu ja menestys oli mitä oli, mutta terveelliset elämäntavat ja hyvä fyysinen kunto on tullut jäädäkseen. Nyt on hyvä alkaa keskittämään voimavaroja säästämiseen ja sijoittamiseen. Uusi alku tulee olemaan vaikea, mutta uskon sitten helpottavan kun hyvät toimintatavat muuttuvat rutiineiksi, vähän niinkuin terveellinen ruokavalio.
Agressiivinen varaslähtö tapahtui noin kuukausi sitten kun sain elämäni ensimmäisen tulospalkkion, kokonaiset 35% kuukausipalkasta. Laitoin tämän suoraan Seligsonin rahamarkkinarahastoon, jonne olen päättänyt kerätä kunnon vararahaston (vähintään 5000 euroa).
Lisäksi myin kaikki spekulatiiviset bitcoin sijoitukset. Lukiessani toisessa postissa mainitsemaani sijoituskirjaa huomasin yhä uudelleen ja uudelleen tulevani johtopäätökseen: pelaan liian suurilla panoksilla tässä vaiheessa. Bitcoinien arvo saattaa vielä nousta, mutta jossain vaiheessa korkealta tullaan alas ja lujaa, en halua olla sillon mukana. Minua ei edes tule häiritsemään mikäli niiden arvo vielä kymmenkertaistuisi. Vähän kuin toivoisi kasinolla ettei tulisi suurta voittoa, koska se saa helposti koukkuun tähän ylenpalttiseen tunteeseen ja alat helposti kuvittelemaan että voisit voittaa uudestaan ja uudestaan.
Sopivasti näin alkukeväästä kuntosalijäsenyyteni loppui ja päätin olla uusimatta sitä. Tästä tulee myös mukavasti lisää säästöä ja kesällä on muutenkin mukavampi käydä ulkona lenkillä kuin hikoilla sisätiloissa. Olen tehnyt muitakin muutoksia, jotka ovat muuttaneet kuukausittaisia menojani huomattavasti (luopunut autosta, käynyt silmien laserleikkauksessa, vaihtanut työpaikkaa lähemmäksi). Näistä ja paljon muustakin kerron tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani, joka kertoo päivitetyn sijoitussuunnitelmani ja miten aion siinä pysyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti