maanantai 15. kesäkuuta 2015

6/2015 Asuntolainakuvion h-hetki lähenee

Enää puoli vuotta ja pääsemme toteuttamaan suunnitelmamme käytännössä ja muuttamaan uuteen kotiimme Lauttasaareen. Melko paljon on taas tapahtunut asioita, jotka vaikuttavat taloudelliseen tilanteeseen, joten kerrataanpa hieman.

  • Sain ylennyksen töissä, joka tarkoitti palkan nousua (lähinnä koska siirryin kokonaistyöaikaan) ja sitä että koodaustyöt saavat toistaiseksi jäädä muille
  • Pörssissä on ollut alavireistä alkuvuoden hyvän alun jälkeen
  • Menojen kasvu lapsen syntymän jälkeen
  • Asuntojen myyntiaikojen pidentyminen kautta linjan
Käytännössä tämä tarkoitti sitä että lopetin tonttiosuuden oston tavoittelun kokonaan käteisellä ja hain myös tonttiin lainatarjouksen:
  • Tontti 130k + 6,5k (kulut + verot): Rahoitus tapahtunee 25% omarahoitusosuudella 32500e ja lainalla 97500e. Marginaaliksi olisi tällä hetkellä tulossa 1,20% ja vakuudet tulevat suoraan tontin arvosta 75% vakuusarvotuksella.
Tämä antaa pelivaraa myös nykyisen asunnon myyntiin/vuokraukseen, koska nyt meidän ei ole pakko saada sitä myytyä ennen uuden asunnon valmistumista.

Allokaatio

Edellisten kirjoitusten mukainen sijoitusten allokaatio on toteutettu nyt ja minulla on ~20k sijoitettuna pörssiosakkeisiin (indeksirahastojen kautta) ja ~30k Hypoteekkiyhdistyksen 1% tilillä. Tällä hetkellä sijoitukset ovat muutaman satasen pakkasen puolella, johtuen alakuloisesta menosta pörssissä viime kuukausina. Kreikan ja Euroopan tilanne ei anna mahdollisuutta ainakaan kasvattaa pörssisijoitusten määrää, vaikka nousupotentiaaliakin olisi, nyt on vain pakko välttää turhia riskejä ja mennä suunnitelman mukaan (istua sijoitusten päällä loppuvuosi).

Asunto 4/2015 otetussa kuvassa

ASP-kuvio

Vuoden vaihteessa pääsemme muuttamaan väliaikaislainat varsinaisiksi ASP-lainoiksi, kun 2 vuoden minimitavoite täyttyy, silloin myös alamme lyhentää näitä lainoja. Kokonaistilanne olisi muuton jälkeen seuraava:
  • ASP-laina 93 328 €
  • ASP-lisälaina 50 024 €
  • Taloyhtiölaina 298 650 €
  • Tonttilaina 97 500 €
Näillä 539 502 € lainoilla omistaisimme ~630 000 € arvoisen asunnon.
  • Nykyisestä asunnosta minulla olisi velkaa vuoden vaihteessa jäljellä 153 000€ ja asunnon arvo on noin 220 000 €. Asunto menee joko myyntiin tai vuokralle vuoden vaihteessa.

Yhteenveto

Tilanne näyttää kokonaisuutena varsin hyvältä, joka on mahdollistanut hieman ympäripyöreämmän seurannankin. Toki minulla on tarkat luvut kaikesta edelleen excelissä, mutta niiden päivittämistä voinee tehdä muutaman kuukauden välein eikä enää viikoittain niinkuin aiemmin minulla oli tapana.

Hyvää alkanutta kesää kaikille!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 kuulumisia

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja nyt on taas aika päivittää tilannetta.

Melko pitkään jatkuneet erinäiset projektini ovat ainakin tilapäisesti saatettu päätökseen ja senkin takia on mukava kirjata ylös mikä on tilanne nyt viisi vuotta blogin aloittamisen jälkeen. Perheeni on kasvamassa kolmeen ja uuden rakenteilla olevan asuntomme paperiasiat on saatettu päätökseen. Noin vuoden kuluttua pääsemme muuttamaan ja sitä ennen vielä olisi tehtävälistalla myydä myös toinen asuntoni, jotta pystymme kuittaamaan uuden asunnon tontin kokonaisuudessaan itsellemme.

Ensimmäisen asuntoni myynti

Itseasiassa muutama viikko sitten sain ensiasuntoni myytyä (Kyllä, ilman välittäjää ~200k). Alkuperäinen suunnitelmani oli pitää molemmat kaksioni sijoitusasuntoina uuteen muuton jälkeen, mutta havahduimme siihen että uuden asunnon tonttiosuus (~130k) kannattaa lunastaa pois ja suoraan rakennusyhtiöltä ostettaessa tontista ei voi lunastaa osaa vaan se on ostettava kokonaan tai ei ollenkaan. Tämä sama pätee myös yhtiövelkaan, mikäli sen haluaa maksaa pois ennen asunnon valmistumista. Johtunee rakennusyhtiön halusta pitää paperiasiansa yksinkertaisena näiltä osin. Velkojen pois maksaminen osissa onnistuu sitten vähintään kerran vuodessa asunnon valmistuttua ja luvan tähän saa tietenkin taloyhtiön hallitukselta.

Ostin ensiasuntoni 10/2004 hintaan 126k, joten mukava arvonnousu ehti muodostua kymmenessä vuodessa. Asunnon myynti meni melko jouhevasti kuukaudessa. Pyrin laittamaan pyyntihinnan lähelle todellista hintaa jättämällä hyvin vähän tinkivaraa, tämän johdosta sain näyttöihin paljon kävijöitä ja lopulta ostaja vain ihastui asuntoon näytössä, jonka jälkeen kaupanteko oli helppoa.

Lainajärjestelyjä

Maksoin siis ensimmäisen asuntolainani ja uuden asunnon käsirahalainan pois kaupan jälkeen (~100k), jonka jälkeen yli jääneistä 100k:sta puolen käytin toisen lainani lyhentämiseen ja puolet jätin sijoitusvarallisuudeksi. Tämä siksi että tonttirahoja tarvitsen vasta noin vuoden kuluttua ja edullisessa korkotasossa on fiksua hakea parempaa tuottoa osakemarkkinoilta. Mikäli lepuuttaisin rahojani 1% korkoisella Hypoteekkiyhdistyksen tilillä, tarvitsisin vielä uuden lainan kattamaan loput tonttirahoista (15-20k) vuoden kuluttua. Sijoittamalla ja säästämällä nyt on mahdollista että uutta lainaa ei tarvita vaan ehtisin vuodessa saada sen verran tuottoa sijoituksillani.

Vuoden sijoitusrupeama

Suunnitelmani on ostaa kuukauden välein indeksirahastoja (seligson + nordnet) hieman isommilla kertasummilla, siten että lopetan ostelun kesäkuussa, jonka jälkeen pidän sijoitukset joulukuuhun asti. Näin voin minimoida myynnistä aiheutuvat kulut (myyminen on edullisempaa 6kk jälkeen).

Lisäksi suunnitelma sisältää 4k riskirahaa, jonka voin sijoittaa riskipitoisemmin esimerkiksi suoraan yhteen osakkeeseen tai vaikkapa bitcoineihin. Maksimissaan tulen sijoittamaan 20k käytettävissä olevasta ~50k:sta. Mikäli sijoitusrupeama tuottaa turskaa saan silti loppuosan tontista lainattua pankilta, koska asunnon vakuusarvo nousee samassa suhteessa kuin tonttia lunastetaan itselle.

Näiden lisäksi säästän omasta palkastani kuukausittain myös indekirahastoihin (~1k/kk) ja näitä sijoituksia teen säännöllisesti läpi vuoden. Näillä toimilla pyrin siis säästämään ja saamaan tuottoja 15-20k vuodessa.



Grand total 1/2015

Lopuksi vielä tilannekatsaus kokonaisvarallisuuteeni, joka on vuodessa noussut mukavat 17k. Mukavina yllätyksinä sveitsin frangin ja kullan arvonnousut, pienenä miinuksena bitcoinin hinnan tippuminen.

SeliteSummaLisätiedot
Sijoitukset ja muut helposti käteiseksi  muutettava omaisuus100 €Indeksirahastoja, ETF:iä yms.
S-Ryhmän osuudet670 €Mukana kahdeksassa Osuuskaupassa
Asunto 3 30 000 €15% käsiraha myyntihinnasta
Asunto 2 (hankittu 2013)Arvo: ~223k, velkaa jäljellä 157 700 €Marginaali 1,2 + 6kk euribor (kilpailutin marginaalin 1,4->1,2)
Muut (bitcoinit, sveitsin frangit, kultaharkko)2 100 €Innostuin vuokraamaan tallelokeron, jossa säilytän nämä sijoitukset.
Hypo + Nordea tili 52 500 € -
Yhteensä~150 000 €Grand total (laskettu asuntojen arvioidulla hinnalla)


Loppusanat

Ensi kesän lopulla pääseekin sitten taas hommiin, kun pitää aloittaa toisen asunnon myyntivalmistelut, mutta kyllä tässä hommia jaksaa painaa kun taas oma taloudellinen riippumattomuus on askeleen lähempänä.

Oma motivaattorini onkin seuraava laskelma: Jos olen 10v aikana saanut kerrytettyä omaisuutta 150k (ottaen huomioon opiskeluaikani 4v mukana) ja taloudelliseen riippumattomuuteen vaaditaan noin 500k sijoitusvarallisuus, niin olen suorittanut tavoitteestani 30% eli maksimissaan 20v jäljellä. Tahti kuitenkin tuppaa kiihtymään loppua kohti palkan ja omaisuudesta saatavan tuoton kasvun johdosta on todennäköisesti määränpää jo 10-15 vuoden päässä.

Palaillaan!








maanantai 29. syyskuuta 2014

Suomen erikoisin pankki on osa Suomen historiaa

Hypoteekkiyhdistys on varsinainen kummajainen Suomen pankkikentässä, erikoisuus juontaa juurensa pitkälle historiaan, itseasiassa vuoteen 1860 asti. Hypoteekkiyhdistyksen perustaminen liittyi läheisesti Suomen markan alkuhetkiin, koska Suomella itsellään ei ollut silloin Venäjän vallan alaisena mahdollisuuksia saada lainaa oman valuutansa perustamiseen.

"Suomen senaatin lausunnon perusteella keisari Aleksanteri II oli antanut Pietarissa huhtikuun 4. päivänä 1860 asetuksen Suomen omasta rahayksiköstä, joka nimettiin markaksi. Uudistuksen
toteuttamiseksi Snellman oli elokuussa 1863 laatinut säädyille esityksen taata Hypoteekkiyhdistyksen ulkomainen laina, josta reformia varten tarvittavat rahat otettaisiin. Keisari hyväksyi myöhemmin samassa kuussa Snellmanin esityksen, jonka myötä Suomen Hypoteekkiyhdistys talletti ulkomailta otetusta lainasta 8 miljoonaa markkaa hyvinä ulkomaisina valuuttoina Suomen Pankkiin."

"Markan syntyyn tarvittiin lainarahaa, koska setelien lunastaminen olisi mahdollista vain, jos Suomen Pankin holvissa olisi riittävästi hopeaa. Laina saatiin mahtipankkiiri Carl von Rothschildiltä. Tämä oli Suomen ensimmäinen laina läntisiltä rahamarkkinoilta. Vuonna 1865 markka sidottiin hopeakantaan, jolloin siitä tuli itsenäinen valuutta."

Tämän värikkään ja pitkän historian johdosta on Hypoteekkiyhdistyksessä edelleen omia erikoisia piirteitään, joiden johdosta se on mielestäni paras paikka hakea asuntolainaa. Pelkästään se että se on yhdistys ja sillä ei ole niin suurta tarvetta tehdä iso tulosta vaikuttaa positiivisesti asiakkaisiin. Asiakkaat itseasiassa muuttuvat Hypoteekkiyhdistyksen jäseniksi sillä hetkellä kun he nostavat asuntolainansa, lainan kuluihin kuuluu tällä hetkellä 600 euron jäsenmaksu. Jäsenmaksulla et ole kuitenkaan oikeutettu Hypoteekkiyhdistyksen tuottoihin tai muuhunkaan omaisuuteen, käytännössä saat vain äänioikeuden varsinaiseen kokoukseen.

Varsinainen kokous, onkin sitten varsin erikoinen tapaus, siellä nimittäin valitaan jäsenten ehdottamista ja nimitysvaliokunnan hyväksymistä ehdokkaista henkilöt hallintoneuvostoon, joka vasta valitsee varsinaisen hallituksen Hypoteekkiyhdistykselle. Nimitysvaliokunnassa on neljä varsinaista jäsentä (hallituksen pj, hallituksen vara pj, hallintoneuvoston pj ja hallintoneuvoston vara pj) ja toimitusjohtaja tai hänen sijaisensa esittelemässä ja valmistelemassa asiat. Voin veikata että tavallisen jäsenen on aika vaikea päästä vaikuttamaan Hypoteekkiyhdistyksen asioihin.

Hypoteekkiyhdistyksellä on "vaatimaton" miljardin euron lainakanta ja se on viime vuosina tehtaillut noin viiden miljoonan vuosituottoa. Suurin osa tuotoista laitetaan erinäisiin vararahastoihin ja mikäli rahaa jää yli se käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Itselleni ei ole selvinnyt mitä nämä yleishyödylliset tarkoitukset ovat viime vuosina olleet. Tämä kaikki onnistuu noin 50 vakituisen työntekijän voimin.

Pankki on yksi euroopan vakavaraisimpia, koska se ei tosiaan jaa voittoa ulos osinkoina vaan lähinnä kartuttaa omia vararahastojaan, tämä tilanne ei tule helposti muuttumaan jatkossakaan. Vakavaraisuutta ei ainakaan heikennä se että Hypoteekkiyhdistys keskittyy käytännössä vain pääkaupunkiseudun alueella toimimiseen, omistamalla kiinteistöjä, lainoittamalla asuntoja ja olemalla mukana myös tonttien vuokrauksessa uudella tonttikonseptillaan.

Summa summarum: Valmistautumalla hyvin lainaneuvotteluun pystyt viemään haastavankin projektin maaliin Hypoteekkiyhdistyksessä. Isot suomalaiset pankin eivät välttämättä näe asuntolainausta tällä hetkellä tuottavana liiketoimintana (johtuen koroista) ja hylkäävät jopa toteuttamiskelpoisia projekteja nopeasti. Hypoteekkiyhdistyksellä ei ole muuta merkittävää liiketoimintaa kuin asuntolainoitus, joten he haluavat myöntää lainoja myös haastavampiin projekteihin. Heiltä on löytynyt myös enemmän ymmärrystä asuntosijoittamiseen.

Tarvitsetko apua lainaneuvotteluun valmistautumisessa tai askarruttaako sinua jokin asia? Olen miettinyt josko alkaisin konsultoimaan tavallisia ihmisiä asuntolaina-asioissa. Palvelu olisi ilmainen mikäli minusta ei olisi konkreettista hyötyä, mutta esimerkiksi jos hylätty lainapäätös muuttuu hyväksytyksi avullani olisi palkkio 0,4% hyväksytystä lainamäärästä. Pystyn myös auttamaan muiden kulujen minimoinnissa kuten marginaali, veroasiat, omarahoitusosuuden säästäminen yms, joiden avulla saat kuluni nopeasti katettua. Kommentteja?

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Viritetty asuntolaina kaikilla herkuilla

Paljon on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, olen tavannut elämäni naisen, tehnyt sitovan käsirahasopimuksen uudesta yhteisestä kodistamme ja saanut maaliin yhden elämäni haastavimmista lainaneuvotteluista. Nyt on siis hieman aika kerrata tapahtumia ja jakaa tietoa.

Tavattuani tulevan vaimoni noin vuosi sitten harmittelin samaan aikaan etten ollut itse tajunnut avata aikoinaan ASP-tiliä, työn kautta tulin perehtyneeksi tarkemmin ASP-lainan sisältöön ja sen hyötyihin. Samalla tajusin ehdottaa tyttöystävälleni että eikö hänen kannattaisi avata ASP-tili, eihän siitä ole mitään haittaa ja säästämisen voi lopettaa koska vaan kesken, jossei asuntolainaa tarvitsekkaan. Korkoa ASP-säästöille saa todella hyvin kun vertaa nykyiseen korkotasoon, lisäksi muut hyödyt ovat melko mukavat. Tili perustettiin ja 50 euroa laitettiin automaattisesti menemään sinne joka kuukausi.

Aika vieri ja asiat loksahtelivat paikoilleen, jossain vaiheessa aloimme katsella yhteistä asuntoa, oli selvää että halusin hyväkuntoisen asunnon huippusijainnilla, olinhan oppinut näiden tekijöiden olevan tärkeitä asuntosijoituksissa. Laskeskelin että saisimme omien nykyisten lainojeni (217k + 80k) lisäksi maksimissaan 450 000 lainaa yhdessä, laitoimme tämän siis maksimirajaksi tulevalle asunnolle. Aluksi silmäämme osui Westendinterassi, joka oli juuri valmistumassa ja alimman kerroksen kolmiossa oli hintalappuna 450 000, kävimme jopa ulkopuoleltakin katselemassa kerrostaloa, mutta jokin sai meidät vielä jatkamaan etsimistä, eihän meillä ollut kiire minnekkään. Seuraavaksi silmäämme osui Lauttasaaressa oleva 90 neliöinen kolmio, talon kohdalla oli vasta kasa kiviä, mutta havainnekuvat ja sijainti sai henkemme salpaamaan. Myös hintalappuna oleva 625 000 euroa sai sydämmemme jättämään muutaman lyönnin välistä, me olemme kuitenkin melko tavallisia palkansaajia muutamien vuosien työurat vasta takana. Sanoin kuitenkin että eihän se maksa mitään yrittää ja senhän me teimme.

Kokonaiskuvaa helpotti oma asuntovarallisuuteni ja vuokrattuna oleva kaksio, mutta kummastakaan asunnosta ei irronnut vakuuksia uuteen projektiimme, koska nykyinen asuntoni lainan vakuutena oli käytetty ensimmäisen asuntoni vakuudet jälkipanttina. Pyrimme minimoimaan varainsiirtoveron, joten päätimme jakaa asunnon omistuken 80/20, siten että ensiasuntoa ostava kihlattuni ottaisi isomman siivun asunnosta. Tietenkin vain paperilla, koska molempien panosta tullaan tarvitsemaan asumiskulujen kattamiseen.

Asunnon hintarakenne:
myyntihinta: 200 000
yhtiövelka: 300 000
tontti: 125 000

Rakenteilla olevan RS-kohteen rahoittamiseen voidaan käyttää ASP-lainaa, vaikka ASP-tili ei olisikaan ollut vielä kahta vuotta olemassa, neljä vuosineljännestä riittää että pankki voi lähteä myöntämään väliaikaisrahoitusta, joka sitten kahden vuoden täytyttyä korvattaisiin lopullisella ASP-lainalla. Meillä tuo neljä vuosineljännestä täyttyy vasta 1.1.2015, joten se olisi aikaisin ajankohta kauppakirjojen allekirjoitukselle. APUA, meneekö meidän unelmakämppä nyt jollekkin toiselle? Tätä ongelmaa ratkaisemaan teimme käsirahasopimuksen rakennuttajan kanssa, joka allekirjoitettiin muutama päivä sitten. Se sitoo rakennuttajan myymään meille asunto tuolloin 1.1.2015, jolloin ASP-kuvio on mahdollinen. Maksamme siis vain 15% myyntihinnasta nyt ja sitten loput myyntihinnasta ASP-lainalla ja muilla säästöillä. Eihän tuollainen 30 000 euron käsiraha ole mikään pieni juttu, joten kaikki sijoitukseni meni myyntiin ja sen lisäksi neuvottelin 17 000 euron asuntolainan Nordeasta, jossa minulla oli juuri sopivasti vapautunut vakuuksia ensimmäisestä asunnosta, joita vastaan pystyin tämän pienen lainan saamaan asuntolainana (fiksulla korolla).

Tietenkin tätä käsirahasopimusta ennen meidän oli saatava pankilta lainalupaus tuolle loppuosalle myyntihinnasta, tämä prosessi kesti kokonaisuudessaan noin kaksi kuukautta. Olimme itse laskeneet maksukykymme ja tehneet stressitestin 6% korkotasolla, lisäksi olimme laskeneet kuukausittaisen kulubudjettimme ja muuten arvioineet tilannetta kokonaisuutena. Tämä hyvä pohjatyö palkittiin kun menimme ensimmäistä kertaa käymään pankkiin ja selitimme tilanteen ja laskelmamme. Ensireaktio toimihenkilöltä oli että kyllä tämä projekti vaikuttaa ihan mahdolliselta. Seuraavien viikkojen aikana toimihenkilö joutui hieman syömään sanojaan kun hänelle valkeni projektin mittakaava kokonaisuudessaan. Kaksi ihmistä ja lainaa ainakin hetkellisesti noin 900 000 euroa, mahdollista?

Neuvottelut jatkuivat ja saimme parannettua mahdollisuuksiamme seuraavilla asioilla:
- Perinteisen 70% vakuusarvostusprosentin saimme nostettu 75%, koska asuntomme on todella hyvällä sijainnilla oleva arvoasunto.
- Meillä oli/on tulossa enemmän omarahoitusosuutta kuin suositeltu 10% (myyntihinnasta)
- Hyvät työnäkymät molempien aloilla
- Olimme itse aktiivisesti miettimässä ratkaisumalleja lainoituksen onnistumiseen
- Vakuutimme kirjallisesti että tulemme molemmat osallistumaan asumismenoihin 50/50 suhteessa, vaikka omistusosuus tulee olemaan 80/20.

Ikäviä yllätyksiä:
- Ilmeisesti tontin lunastushetkellä joudutaan maksamaan 4% varainsiirtovero lisäksi 2% kulu, joihin ei voida hyödyntää ensiasunnon ostajan veroetua. Tämä siksi että tontin omistaa asuntoyhtiö eikä asukkaat suoraan. Tämä on vielä selvitettävä tarkemmin, meneekö todella näin.
- Pankin ei ole pakko myöntää valtiontakausta kenellekkään, vaikka muuten ehdot täyttyisivät.

Kaikesta huolimatta tarvitsimme 40-60k verran lisävakuuksia ostettavan asunnon lisäksi, jotka saimme järjestymään vanhempieni kautta, mielenkiintoista oli huomata että pankki vaatii vakuudet 1,3 kertaisena mikäli ne tuleva jostain toisesta pankista tai ovat kiinnityksiä. Tarkka lisävakuuksien tarve tulee ratkeamaan sen mukaan hyväksyykö pankki valtiontakauksen osalle lainastamme vai ei, mitään lakisääteistä estettä tälle ei ole.

Nykyisten asuntojen arvo oli ilokseni noussut
Tässä lainaprosessin tiimellyksessä pyysin arviot myös nykyisille asunnoilleni, hintakehitys oli mieluisa:
Asunto 1 (kaksio 40 neliötä): 200 000 -> 203 250 (vuokrattuna)
Asunto 2 (kaksio 48 neliötä): 217 000 -> 225 000
Tämä kehitys siis yhden vuoden aikana.

Sitten kun uusi asuntomme valmistuu noin 1½ vuoden kuluttua teemme päätöksiä nykyisten asuntojen myynnistä, todennäköisesti molemmat tulevat myyntiin, mutta kaikki riippuu suuresti  senhetkisestä markkinatilanteesta (harmihan sitä nousevassa markkinassa olisi myydä).

Ensimmäisiä asumisvuosia tulee helpottamaan kahden vuoden lyhennysvapaa yhtiövelasta, mutta siinä on sitten hyvää aikaa kerätä uutta puskuria tulevia haasteita varten. Kokonaisuutena fiilis on vähän sama kuin olympiavoittajalla, joka ei ole vielä tajunnut mitä tuli tehtyä, onhan se aika saavutus että kolmekymppisellä pariskunnalla on lähemmäs miljoonan verran asunto-omistuksia pääkaupunkiseudulta. Molemmilla lähtötaso on ollut hyvin lähellä nollaa ja mitään perintöä ei olla saatu. Tämä hyvänä esimerkkinä että kuka tahansa pystyy toteuttaa unelmiaan kun niihin jaksaa uskoa.

torstai 22. toukokuuta 2014

Taas on koodattu rahan kiilto silmissä

Yleensä kerran vuodessa minulle iskee valtava koodausinto, jolloin minun on suorastaan pakko toteuttaa joku rahaan liittyvä palvelu, se liittyy Bitcoiniin.

Tällä kertaa sain sovelluksen täysin valmiiksi ja toimivaksi, nyt vain puuttuu riskirahoitus ja läpilyönti uudella markkina-alueella, jossa ei juurikaan ole varteenotettavia kilpailijoita. Arvioisin että fiksuun markkinointikampanjaan tarvittaisiin noin 2000 - 3000 euroa, pelkästään omaa rahaa en haluaisi tähän niin paljoa laittaa, koska ei tämä niin hyvä idea ole.

Idea selviää vierailemalla sivustolla osoitteessa www.bitcoinstash.net, täydennän mahdollisesti tähän blogikirjoitukseen enemmän tietoa myöhemmin.

PS. Blogi on jäänyt taas taka-alalle, mutta paljon on taas ehtinyt tapahtua sillä välin, katsotaan saanko intoa päivittämään tilannettani tänne blogiin.

PSS. Laittakaahan palautetta tai kysymyksiä, niitä ei koskaan saa liikaa.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Tavoite vuodelle oli säästää 12 000 €, tulos ennen vuokratulojen veroja 3249 €. Pian pääsee suunnittelemaan uusia tavoitteita vuodelle 2014, mukavia pyhiä kaikille!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Grand total - kartoitus

On aika tehdä pientä yhteenvetoa talouteni kokonaiskuvasta.

Selite Summa Lisätiedot
Sijoitukset ja muut helposti käteiseksi  muutettava omaisuus 2 224 € Indeksirahastoja, ETF:iä yms
S-Ryhmän osuudet 335 € Mukana neljässä Osuuskaupassa
Asunto 1 (hankittu 2004) Arvo: 200 - 210t, velkaa jäljellä 79 000 € Marginaali 0,3 + 3kk euribor
Asunto 2 (hankittu 2013) Arvo: 217 - 220t, velkaa jäljellä 214 675 € Marginaali 1,4 + 6kk euribor
Tavarat joilla merkittävää myyntiarvoa 1 500 € -
Yhteensä 133 884 € Grand total (laskettu asuntojen arvioidulla hinnalla)

Viime aikoina on voinut uutisista seurata mielenkiintoisia taloudellisia myllerryksiä, kuten talvivaaran syöksy, bitcoinin uusi nousu ja nokian puhelinten myynnistä johtunut osakekurssin piristyminen. Näissä tapahtumissa on yhteistä se että niiden tapahtumista on osannut mukamas odottaa, jopa jollain tasolla tietää etukäteen mitä tuleman pitää. Kahvipöydässä kuulee keskusteluja, joissa ihmiset ovat onnistuneet tekemään rahaa aktiivisella pörssikaupalla ja "tietämällä" mihin suuntaan jokin yritys/tapahtuma on menossa. Tämä on kuitenkin ihmismielen tuottama HARHA, ihminen on mestari etsimään yhtäläisyyksiä ja perustelemaan näillä tekemisiään oikeaksi.

Hyvä esimerkki on onnistuneen pörssikaupan jälkeen uutisten seuraaminen, silloin löytyy helposti perusteluja omalle ostokselleen uutisista (voi taputella itseään selkään, minähän sanoin). Ihmisen luonne siis jollain tapaa ajaa aktiiviseen pörssikauppaan (äkkirikastumisen tavoitteluun), vaikka jollain tasolla onkin tiedossa ettei kukaan voi tietää toistaan paremmin mihin suuntaan osakkeiden kurssit seuraavaksi liikkuvat.

Olen onnekas että varani ovat kiinni asunnoissa, koska kiusaus tehdä aktiivista pörssikauppaa on silloin pienempi. En usko että tekisin aktiivista kauppaa muutenkaan, mutta muutaman kerran asia on pyörinyt mielessäni. On varsinainen urheilusuoritus olla tekemättä mitään sijoitusten suhteen, siksi kannattaakin pyrkiä kaikin tavoin helpottamaan tätä suoritusta.

Annankin nyt aloitteleville sijoittajille vinkin, jonka olen kokenut hyödylliseksi omalla lyhyellä sijoitusurallani. Ennen sijoituspäätöksen ja strategiasi valintaa sovi itsesi kanssa kriteerit joiden mukaan sinä voit muuttaa strategiaasi. Esimerkiksi minä voin muuttaa passiivista sijoitusstrategiaa, jos saan vakavan sairauden ja elinaikani lyhenee, tai jos pystytään pitävästi todistamaan jokin muu sijoitusstrategia paremmaksi. Tämä helpottaa strategiassasi pysymisessä, oli se sitten mikä hyvänsä (jatkuva sijoitusstrategian vaihtaminen on mielestäni varmin tapa epäonnistua, koska eihän useat strategiat voi toimia samanaikaisesti yhtä hyvin).

Kirjoitukseeni on hieman vaikuttanut yöpöydälläni oleva kirja The House Advantage: Playing the Odds to Win Big In Business.