keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Uusi mukavampi elämä ilman luottokorttia

Minulla on ollut pankkilainani takia mahdollisuus saada ns. ilmainen MasterCard käyttööni ja viimeisen 5 vuoden aikana olenkin käyttänyt sitä ahkerasti, aluksi vain verkkomaksamiseen, mutta myöhemmin myös talouteni tasapainottamiseen. Vaikka kuinka itselleni todistelisin että en tule koskaan maksamaan pankille korkoa ostoksistani, niin väärässä olin (korkohan lähtee juoksemaan 30 päivän kuluessa jos et maksa luottokorttilaskuasi kokonaan, tai heti jos nostat rahaa korttiluotolta). Viimekesäisen lomamatkan jälkeen tuli kortti tarpeeseen ja pankki sai siivunsa, koska olin elänyt yli varojeni. Silloin minulle selvisi myös että korttiluottoa ei saa käyttää samaisen luottokorttilaskun maksamiseen. Sain soiton pankista ja he sanoivat että minun täytyy muuttaa lyhennysprosenttini pienemmäksi, no näin tein ja siitäkin tuli iloisesti 20 euron kulu. Olen jälkikäteen miettinyt, että miten olisin selvinnyt tilanteesta jos olisin samaan aikaan saanut potkut töistä? Yhden kuukauden irtisanomisaika ei olisi paljoa tilannetta auttanut ja luottokortti - 1500 euroa, lomarahat käytetty, pankkilaina juoksemassa. Summa ei ole suuri mutta se olisi jäänyt kummittelemaan pitkäksi aikaa ja olisi nakertanut hyvin tehokkaasti korkoa kokoajan.

Nyt olen elänyt viimeisen 4 kuukautta täysin ilman luottokorttia ja huomannut kuinka paljon järkevämpää se on, talouden suunnittelu ja puskurirahasto kunniaan. Minulla on tosin vielä se kortti tallella ja yritänkin miettiä tarvitsenko korttia enää missään? Visa Electronilla voi maksaa verkossa, mutta entäs ulkomailla? Tuleeko siellä tilanteista missä MasterCard olisi hyödyksi? Ehkä. Helpointa olisi kuitenkin luopua koko kortista ja varmistua että enää ei tule retkahdusta elää yli omien varojensa, edes lomamatkalla.

Vinkkini muille aloitteleville sijoittajille:
  • Luovu kaikista luotollisista korteistasi
  • Perusta 1000-2000 euron vararahasto
  • Älä osta mitään luotolla (poislukien asunto tai muu tavara, jonka arvon odotetaan nousevan enemmän kuin kyseinen korko)
  • Laita raha tekemään töitä sinulle, älä tee töitä pankille
Kun nämä asiat ovat hoidossa, voit ottaa rennosti ja nauttia elämisestä OMILLA rahoillasi. Kaikenlisäksi rahamääräsi kasvaa kuin itsestään ja päämäärämme alkaa siintää jo horisontissa.

6 kommenttia:

  1. Itse maksan lähes kaikki ostokset Visalla ja itselläni ei ole tähän mennessä ollut ongelmia pitää rahankäyttöä hallinnassa, eli olen maksanut laskun aina eräpäivänä. Kieltämättä luottokortilla on paljon helpompi ostella kaikenlaista "huomaamattaan", joten se ei sovi kaikkien käyttöön ja vaatii hieman seurantaa. Ajattelen asiaa ilmaisena lainana, jonka tuotto tosin on aika pientä, mutta kaikkihan se on kotiinpäin.

    Mikäli omaa tuollaisen vararahaston, niin ne yllättävätkin ostokset (pesukone hajoaa tms) saa maksettua Visalla ja sitten jos ei palkka riitä laskun maksuun eräpäivänä, niin ottaa tuolta vararahastosta rahat siihen. Vararahastoon pitää sitten säästää takaisin sieltä otettu summa, eikä vararahastossa oleviin rahoihin muutenkaan pitäisi kovin helpolla mennä koskemaan. Luottokortin korko on niin kova, ettei varsinaista luotto-ominaisuutta kannata kyllä käyttää kuin todellisessa hätätapauksessa.

    Olen samaa mieltä, ettei luotolla kannattaisi ostaa oikein mitään ns. kulutustavaraa, jonka arvo laskee yleensä nopeaa vauhtia. Jos jostain saa aidosti korotonta luottoa ostaessaan jotain, niin sellainen on toki asia erikseen. Harvoin vaan aidosti korotonta luottoa saa tai kulut on muuten "leivottu" tuotteen hintaan sisään.

    VastaaPoista
  2. Ainoa kauppa mistä saa oikeasti korottomalla osamaksulla tavaraa on verkkokauppa.com, testattu ja todettu toimivaksi. Nykyisinhän sieltä saa myös pesukoneet yms, toivottavasti lisäävät niihinkin tuon korottoman osamaksun.

    Eikös tuo luottokortilla maksamisen hyöty ole häviävän pieni? Eli siirrät ostamiesi tuotteiden maksua kuukaudella ja hyöty on 30 päivässä saatu tuotto vastaavalle summalle rahaa. Tämähän ei kertaudu vaan hyöty äärettömän pitkällä aikavälillä pysyy lähes vakiona. Pieni lisähyöty tulee toki joka kuukausi siitä kun sinun ei tarvitse arvioida paljonko rahaa tarvitset kuukaudessa kulutukseen ja voit halutessasi sijoittaa tasan sen verran kun sinulla jää yli.

    No mikäs siinä jos homma toimii, muutenkin hyödyn/haitan arviointi on tässä tapauksessa todella yksilöllistä..

    VastaaPoista
  3. Rahallisesti hyöty on tosiaan oikeasti olematon. Mietin ensin, että mainitsenko edes luottokortin käytän rahallista hyötyä, kun hyöty on pitkässäkin juoksussa melkein yhtä tyhjän kanssa.

    Näin asian vierestä vielä täytyy todeta, että mielenkiintoista seurata blogiasi, sillä tunnut ajattelevan kuitenkin monista asioista samalla tavalla kuin minäkin, jonka lisäksi saamme elantomme samanlaisesta työtä. =)

    VastaaPoista
  4. Useimmat luottokortin hyödyt verkkomaksamisessa (ja arvatenkin myös ulkomailla) saa myös näillä nykyisillä Visa Debit -korteilla (kansainvälinen pankkikortti). Itse olen havainnut luottopuolen tarpeen paljon vähäisemmäksi sen jälkeen, kun sain S-pankista Visa Debit -kortin. (Valitettavasti Visa Debit/Kredit -korttien verkkomaksut kirjautuvat Kredit-puolelle.)

    VastaaPoista
  5. "Älä osta mitään luotolla (poislukien asunto tai muu tavara, jonka arvon odotetaan nousevan enemmän kuin kyseinen korko)"

    Esimerkkejä siivittämään ajatusta? Tämä ajatuksena on järkevä ja kannatettava ilman sijoittamisintoakin.
    Mistä tunnista sellaisia hyödykkeitä? Olisiko esimerkiksi Apple-tietokoneet lähellä tätä määritelmää ajatellen kuinka paljon vanhoista koneista pyydetään,tai sähköporakoneet joite edullisiesti ei ole oikeastaan ollenkaan markkinoilla (ks. konkurssihuutokaupat)

    VastaaPoista
  6. Vaikea kuvitella että millään tietokoneella tulee olemaan enää historiallista keräilyarvoa, lähinnä jotkin jääkiekkokortit voisi ehkä nousta arvoon arvaamattomaan?

    VastaaPoista