tiistai 8. helmikuuta 2011

Pysyminen suunnitelmassa ollut haastavaa

Pyrkimys sijoittaa joka kuukausi tietty summa on lipsunut, koska muutamia yllättäviä kuluja ilmaantui. Pyrinkin nyt keräämään rahamarkkinarahastoon hieman pesämunaa, jotta pystyisin jatkossa tekemään ostoja joka kuukausi.

Suunnitelmassa on sikäli pysytty että mitään en ole myynyt, pelkästään ostoja on tehty. Tuottokin kääntyi mukavasti nelinumeroiseksi vuoden vaihteen tienoilla ja se onkin lisännyt taas motivaatiota tehdä asioita pitkäjänteisesti. Muissa sijoitusblogeissa onkin havaittavissa rivien rakoilemista ja passiivisen sijoittamisen merkitys tuntuukin osalta unohtuneen, nähtäväksi nää kumpi sijoitustapa tulee kannattavaksi pitkässä juoksussa.

Tällä hetkellä mulla on aika hyvin maantieteellisesti jakautunut salkku:
Eurooppa indeksirahasto 33%
Aasia indeksirahasto 28%
Pohjois-amerikka indeksirahasto 28%
Kehittyvät markkinat indeksirahasto 7%
Rahamarkkinarahasto 4%

Myöhemmässä vaiheessa tulen lisäämään myös korkorahastoja, mutta vielä näin alkutapaileella on perusteltua ottaa hieman normaalia enemmän osakeriskiä. Pyrin jatkossakin sijoittamaan ~800euroa kuukaudessa ja kesän lomarahat ja mahdolliset palkankorotukset pyrin laittamaan puskuriin rahamarkkinarahastoon.

Muutaman kuukauden jäätyä seurannassa väliin laitankin salkkuni kokonaistuoton seurantaan tuohon oikeaan reunaan.

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvältähän tuo näyttää! Itse olen ihan alkumetreillä, joten tässä vaiheessa on helppo sanoa että olen pysynyt suunnitelmassani. Itselläni myös Seligsonin rahastot käytössä, mutta huomattavasti voimakkaammin kiinni kehittyvissä, ehkä liikaakin.

    Oletko muuten liittynyt Saiturin Miljoonan euron säästöhaasteeseen?

    VastaaPoista
  2. En ole liittynyt säästöhaasteeseen, mutta olen lukenut kyllä siitä jotain. Katsotaan tuleeko liityttyä :)

    VastaaPoista
  3. Moi. Voisinko saata sun sähköpostin, olisi vähän kysymyksiä sinulle.

    VastaaPoista
  4. Kamoon Tumppi!

    Mukaan haasteeseen; meillä on foorumilla hyvä meininki ja tsemppi päällä =)

    Mitä sijoituksiisi tulee, niin viilipyttymäinen suhtautumisesi tulee vielä varmasti kantamaan pitkälle, jos kerran ainoa ongelma on, että salkkuun ei saa tarpeeksi tasaisesti lisää massia kasaan.

    Useimmilla (myös minulla) kun aina välillä kummittelee turbulenssien aikaan se myyntipeikko takaraivossa. Onkin tullut hyvin konkreettisesti huomattua, että se sijoitussuunnitelma onkin enimmäkseen juuri niitä hetkiä varten. Hommaa tietysti auttaa ainakin itsellä, että ei liian usein vilkuile salkun kehityksen perään.

    VastaaPoista